lauantai 9. joulukuuta 2017

Museojunan kyydissä


Synkkänä sateisena talviaamuna lähdimme eksoottiselle junamatkalle. Ihan oikeasti, kello oli yhdeksän ja päivä hädin tuskin sarasti! Onneksi tiedossa oli kivaa.


Turku-Uusikaupunki -museojunareissu on ollut suunnitelmissamme pitkään, mutta monena vuonna aikataulutus on ollut meille huono. Museojunia ajetaan tällä välillä kahtena päivänä vuodessa, kesällä ja joulun alla. Nyt ostin liput heti niiden tultua myyntiin, ettei mitään ehtisi tulla meidän ja museojunan väliin!

Kesällä tässä taisi liikennöidä höyryveturi, nyt junaa veti vanha dieselveturi. Haapamäen museorautatieyhdistyksen sivuilta selvisi, että tämä yksilö on vuodelta 1965. Vaunut olivat kahdelta aikakaudelta: oli puurakenteisia matkustajavaunuja, joita alettiin valmistaa vuonna 1952, sekä vielä meidän aikuisiällämme käytössä olleita 1980-luvun matkustajavaunuja, joista erityisesti lasten vaunu ilahdutti sekä perheen pienintä että aikuisia. 80-lukulaiset lienevät olleet mukana fasiliteettien vuoksi - rattaat nostettiin konduktööriosastoon, lapsille oli leikkitilaa ja ravintolavaunukin palveli.


Konduktööri osasi kertoa, että näitä puuvaunujakin on ollut satunnaisesti käytössä vielä 1990-luvun puolella ja usein lomien ja juhlapyhien ylimääräisenä kalustona. Varsinaisesti ne siniset vaunut syrjäyttivät nämä 1980-luvulla, mutta tuolloin ei vielä ollut nykyisenkaltaista kiirettä hankkiutua eroon vanhasta kalustosta. Museorautatieyhdistykselläkin on useita tällaisia vaunuja käyttökunnossa.

Sisältä vaunut ovat tämän näköisiä.


Turkulaisen kahvila Sinisen junan penkit taitavat olla juuri tätä mallia hattuhyllyineen kaikkineen. Nämä ovat kestäneet aikaa todella hyvin, ja hienoa, että pienet yksityiskohdat ovat yhä vuosimallia 1952. Käymäläkin oli käyttökunnossa.




Uudessakaupungissa olisi ollut putiikkeja ja pieniä jouluisia tapahtumia, mutta koska oli aivan kamala koiranilma, päätimme aikaistaa kotiinpaluuta ja iltapäiväbussin sijaan nauttia junamatkasta myös takaisin päin. Se ei harmittanut lopulta ollenkaan: kiskot kolisivat kotoisasti, ja reitin varrelta oli hauska bongata vanhoja asemia ja seisakkeita. Tututkin maisemat lähinurkilla näyttivät ihan erilaisilta, kun katsoikin rautatieltä maantien suuntaan eikä toisin päin. Lähimatkailua parhaimmillaan.

Sitä paitsi käsilaukkuni sopii tähän ympäristöön aika hyvin, eikö?


tiistai 5. joulukuuta 2017

Lehdessä

Otetaanpa viime postauksessa huonosti näkynyt asu uusintana. Tai itse asiassa nämä kuvat otettiin jo aikaisemmin, ammattiliittoni lehden Journalistin harrastuspalstan juttua varten. Kerron jutussa lyhyesti vintageharrastuksestani, ja pirteät kuvat otti Suvi-Tuuli Kankaanpää, jonka luvalla nyt julkaisen nämä myös Hopeapeilissä. Lue juttu täältä!




Itse mekosta vielä: puku on VintagEijalta ja se on merkitön eli luultavasti ompelijan valmistama. Magentanpunaisen, talvivillaisen kapean puvun ainoana somisteena ovat etumuksen vinoneliökuviot. Meinasin kirjoittaa, että reikäkirjailut, mutta ei tässä ole mitään kirjailtu - lankoja vain ikään kuin puuttuu tuosta kohdasta kangasta. Mikä tämän tekniikan nimi on? Ajoitan puvun 1950-luvun alkupuolelle, koska siinä on tuolloin muotiin tulleet kimonohihat ja niskasta korkea pääntie.

Ps. Minulla on myös työblogi, jossa pohdin työhön liittyviä kysymyksiä. Jos haluat lukea lisää ajatuksiani työpukeutumisesta, klikkaa tästä!

perjantai 1. joulukuuta 2017

Facebook-sivu, joulukalenteri, pieni yhteisasukuva

On taas Hopeapeilin joulukalenterin aika! Tänä vuonna se toteutetaan uudella tavalla, nimittäin sosiaalisessa mediassa ja yhteistyössä Vanhalinnan museon kanssa. Kalenterikuvat julkaistaan joka aamu Hopeapeilin Facebook-sivulla ja Instagramissa sekä Vanhalinnan instatilillä. Sisältö on taattua Hopeapeilin joulua, eli kimallusta, kauneutta ja historiatietoa samassa paketissa.

Tässä tulee siis lisääkin uutisia - Hopeapeilillä on vihdoin Facebook-sivu, nyt, kun edistyksellinen nuoriso on siirtynyt jo aivan muihin medioihin - mutta eikö se toisaalta sovikin vintageblogille? Klikatkaa itsenne seuraajiksi täällä; joulukauden jälkeen on tarjolla muutakin pientä sisältöä, jota ei blogin puolella näy.

Koska kuvia pitää postauksessa olla, lisätään vielä parin päivän takainen nopea asukuva päiväkodin Suomi 100 -juhlan jälkimainingeista. Minulla on (minulle) uusi, magentan värinen kimonohihainen 1950-luvun villaleninki VintagEija'silta. Myös pikku L:n puhvihihainen puku on vintagea, tuttavan Kanadasta kirppikseltä löytämä aarre.


Ihanaa joulun odotusta räntäsateen keskeltä!

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Leopardia ulkoiluttamassa


Leoparditakit ovat kuulemma tämän syksyn muotijuttu. Mikäs siinä, minä tosin hankin tämän omani jo kolme vuotta sitten ja aikoinaan esittelin sen vauvamahan kanssa täällä. 1950-luvun muhkea tekoturkki on paksu ja lämmin, tästä ei mene läpi tuuli eikä pakkanen - ja se olikin hyvä, sillä kävelykadulla piti viettää aika kauan aikaa Stockan jouluikkunan edessä. (Kaksi kertaa. Mennessä ja tullessa. Ja silti pois lähteminen onnistui vasta, kun saimme vakuutetuksi, että jouluikkuna pysyy tässä pitkän pitkän ajan.)


Leopardia pidetään yleisesti tätien hippakuosina, mutta sehän on oikeasti klassinen, elegantti kuosi. Toki sen kanssa saa olla aika varovainen asustaja - beige, tummanruskea ja musta ovat arjessa ainoat hyvät asustevärit, juhlissa joku räväkämpi punainen tai vihreä toimii myös. Tärkeää on myös huolehtia hiukset ja meikki kuntoon. Itsehän kotona työskentelevänä en läheskään joka päivä ole leopardikelpoisessa kunnossa!

torstai 23. marraskuuta 2017

Joulupisarat ja jouluesiintyminen


Joka joulu koristekokoelmaan löytää jotain ihan uutta. Nyt löytyi Pelastusarmeijan pallopussista kaksi tällaista puikulaa, joissa on vahva midcentury-henki. Pisarat ovat kotimaista Weistettä ja olen nähnyt näitä jossain kuvastossa tai mainoksessakin, mutta tähän hätään en löydä ajoitusta - ehkä 1960-70-lukujen vaihteesta.

Joko muilla alkaa joulu tulla kotiin? Olen nostanut kyntteliköt esiin viime viikolla ja koristelaatikot toin vintiltä jo ihan siitä syystä, että tarvitsin rekvisiittaa puhetilaisuuteen. Toissailtana kävin Raision kirjastossa puhumassa Hopeapeilin joulusta, ja tiistaina 28.11. klo 17-18 on vuorossa vastaavanlainen tilaisuus Turun pääkirjaston tieto-osastolla. Tule kuulemaan, jos olet kaivannut enkelikellon kilahtelua!

maanantai 13. marraskuuta 2017

Peltiset maustepurkit

Nämä pikku maustepurkit ovat olleet äitini maustekaapissa niin kauan kuin muistan.


Kun olin lapsi, tarkkailin mielelläni äidin leivontapuuhia ja tutkin maustepurkkeja. Nämä peltiset olivat jo 1970-luvun lopulla, josta muistikuvani alkavat, selvästi vanhanaikaisia; tavallisia olivat lasiset, esimerkiksi vihreät Karhulan lasitehtaan purkit ja kirkkaat Kockens-merkkiset, joissa oli vihreä muovikorkki. Peltipurkit olivat minusta pienuudessaan sieviä ja sitä paitsi mukavan iloisen värisiä - liekö design 1960-luvun puolelta tai kauempaakin.

Sahramia käytettiin tuskin koskaan, en ainakaan muista sellaista kertaa. Hintalappukin on yhä luettavissa; sahrami on ostettu E-myymälästä 90 pennin hintaan. Tuoksu tuntuu yhä vienona. Pomeranssinkuorta - tai pomeransin-, kuten purkissa lukee, käytettiin tietysti vuotuiseen piparkakkutaikinaan pieni ripaus kerrallaan. Purkkia heiluttelemalla haalennut pomeranssikin tuoksahtaa vielä vähän.

Pomeranssia purkitti Paulig, sahramia ilmeisesti OTK.


Enää äiti ei leivo eikä laita ruokaa, joten viimeistään nyt purkit ovat käyneet tarpeettomiksi. Eilisellä isänpäivävierailulla otin isäni luvalla sahramin ja pomeranssinkuoren mukaani, oman keittiöhyllyni maskoteiksi.

torstai 2. marraskuuta 2017

Lehmuksenvihreä, viininpunainen

Kotona töissä tänään. Päivän asu on vaikeasti ajoitettavaa mallia ja osuu lähinnä "vintagehenkisen" lokeroon, sillä selvää vuosikymmentä siitä ei löydy. Lähtökohtana oli musta, jo vuosia sitten kirppikseltä ostettu pitsineule, josta pidän joka syksy yhtä paljon ja joka on omiaan kauluksesta koristeellisten puseroiden kanssa. Nyt halusin yhdistää sihen väriä.


kengät Anttila silloin joskus
viininpunaiset sukkahousut Lindex
hame, pusero poistotekstiilipenkojaisista
Zaran pitsineule UFF

Viininpunainen on minusta todella kiitollinen väri yhdisteltäväksi - se sopii harmaisiin, moniin ruskeisiin, mustaan, joihinkin sinisiin ja vihreisiin, sinappiin... Nyt otin sen ja mustan kaveriksi tämän syksyn suosikkivärini, vaalean oliivin tai mikähän lie tumma lehmuksenvihreä tätä 70-luvun villakangashametta parhaiten kuvailisi. Hame vie minun ajatukseni enemmän 1930- kuin 1970-luvulle, ehkä värinkin vuoksi. Hankintapäätöksen aikoinaan sinetöi sinänsä tarpeeton, mutta hauska nappirivistö etulaskosten alla. Niin, ja silmälasit: jätin ne kuvaan, koska kotona käytän niitä nykyään aina.

Oli muuten hiukan kylmä olla mallina tänään, joten lopuksi saatte vielä torstaiextran: viimeisen ruudun eli paikaltapakenemiskuvan. Porraskäytävän ja kodin lämpö kutsuu!