perjantai 29. syyskuuta 2017

Syysasu, josta puuttuvat vain käsineet

Syyskuu on pukeutumiselle parasta aikaa: jakut, hatut, hansikkaat, ihanat ruskean sävyt sopivat juuri nyt. Hansikkaita ei tässä asussa ole, mutta muut elementit löytyvät.


Asun lähtökohta on hattu. Se on Hiiskun neitien hattu, joka löytyi asuntomme kellarista, ja puettiin tällä kertaa, koska kävimme Hiiskun neitien elämäkerran julkkareissa Pienessä kirjapuodissa. Kirjallisuudentutkija Kati Launis on saattanut näiden kirjallisten naisten elämän vaiheet tekstimuotoon; Kynän kantama elämä -nimisen teoksen kustansi turkulainen Sigillum.

Julkkareissa kutsuttiin yleisön eteen pitämään pieni ex tempore -puhe, ja mistäpä muusta olisin aloittanut kuin hatusta! Ne lukijoistani, jotka ovat Kotilieden tilaajia, voivat muuten lukea oman, omakohtaisenkin historiajuttuni Hiiskun neideistä Kotilieden digilehdestä tästä.

Mutta asuun palatakseni - valitsin hatun kaveriksi tarkoituksella varsin konservatiivisen tyylin. Konjakinruskea vetää puoleensa aina syksyisin, ja toivottavasti teidän muiden silmään ei särähdä, että itse asiassa asun kaikki ruskeat ovat hiukan eri sävyisiä. Kengät ovat modernit, mutta sen huomaa oikeastaan vain leveistä ruusukemaisista nauhoista; laukku on aitoa käärmettä 1970-luvulta.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Siloa syksyyn


Kotilieden syyskuun toisen numeron takakannessa oli vuonna 1955 tällainen kaunis mainos. Silon jerseypuku kelpaisi minullekin, samoin nuo vihreät kengät!

lauantai 23. syyskuuta 2017

Seitsenvuotias Hopeapeili

Huomenna Hopeapeili täyttää seitsemän vuotta. Se on jo korkea ikä blogille. Niin pitkänä aikana on tapahtunut selviä muutoksia sekä blogimaailmassa että bloggaajassa itsessään: kun aloitin, olin kolmikymppinen eskarilaisen äiti, nyt nelikymppinen, jonka elämää sulostuttaa yksi murrosikäinen ja yksi uhmaikäinen. Olen saanut lisää kiloja ja ensimmäiset rypyt, toisaalta olen oppinut olemaan kuvissa paremmin ja ehkä kuvaamaankin paremmin (tosin asukuvat ottaa edelleen pääasiassa mieheni, vaikka joskus ajattelin, että jalustan avulla otetut selfietkin voisivat toimia). Puhumattakaan siitä, miten surkea kamera minulla aluksi oli.

On selvää, että asuni ovat nykyisin parempia kuin blogin alkuaikoina. Bloginpidosta henkilökohtaisena projektina olen ilmeisesti oppinut jotain vaatteiden mittasuhteista ja muotokielestä.


Päivän asu on viikon suosikki. Puolileveä glencheck-kuosinen villakangashame löytyi 50 sentin kilohintaan poistotekstiilipenkojaisista; avarapäänteinen neulepusero taitaa olla samasta paikasta, samoin asun kanssa käyttämäni tummansininen 70-luvun trenssi. En osaa päättää, toimiiko asu paremmin huivin kanssa vai ilman, joten kuva kummallakin tavalla.

Kuvat meinasivat jäädä ottamatta niin sanotuista yleisistä syistä: taapero rellesti, huulipuna oli syöty pois lounaan mukana, alkoi väsyttää pitkän pyörälenkin jälkeen ja se näkyy naamasta. Mutta tätä on elämä nyt, ei täydellistä, mutta täyttä.


Seitsemässä vuodessa on mullistunut myös bloginpito. Vuonna 2010 kukaan ei vielä puhunut Instagramista. Postasin blogiin melkein päivittäin, ja osa postauksista oli hyvinkin lyhyitä, kuvan ja kuvatekstin mittaisia paketteja kuten vanhoja mainoksia tai kengänkärkiä puistokäytävällä. Nyt tällainen ilmaisu on siirtynyt Instan puolelle. Älypuhelin on melkein jokaisella, ja omatkin kuvat ovat yhä useammin puhelinkuvia. Se helpottaa spontaania kuvaamista, mutta toisaalta pidän ns. isolla kameralla kuvaamisesta.

Minun kaltaisiani hitaita bloggaajia taitaa olla enää vähemmistö; ammattilaiset tai sellaiseksi haluavat postaavat kovaa tahtia ja nuoriso käyttää ihan muita kanavia. Insta on minusta hauska lisäkanava, ja hyödynnän sitä postaamalla juttuja, jotka eivät ihan täsmälleen osu blogini aihepiiriin; esimerkiksi tämän päivän instakuvassani ovat lastenkirppikseltä löytämäni joulu- ja Halloween-mekot pikkutytöllemme.

Välillä tunnen itseni digimaailman dinosaurukseksi (teen töitä vielä pöytätietokoneella!), mutta kaikki on suhteellista: haastattelin töissä juuri ihmistä, joka ei käytä tietokoneita ollenkaan. Niin että eiköhän tämä blogikin voi vielä hetken sinnitellä. Let's party like it's 2010!

tiistai 5. syyskuuta 2017

Kympillä värikosmetiikkaa


Vuosia sitten tuttava kehui ottaneensa kulmien kestopigmentoinnin ja meinasi, että siinä on rahalle vastinetta, kun lopputulos kestää kaksi vuotta. Kommentoin, että kulmakynäni maksoi kuusi euroa ja on palvellut minua jo varsin monta vuotta. En siis ole erityisen innokas meikkien shoppailija, kuten tästä voi päätellä.

Tänä syksynä se tarinan kulmakynä viimein loppui. Lisäksi kadotin kirkkaanpunaisen huulipunani ja halusin uuden. Oli mentävä ostoksille. Nyt kokeilin jotain uutta, koska olin kuullut niin paljon hyvää halpissarja Essencestä: suuntasin halpiskauppaan Essence-hyllylle.

Tuotteiden hintataso olikin ei halpa, vaan ällistyttävä. Moni tuotteista oli vieläpä puoleen hintaan - kai poistuvia värejä - joten päätin sitten räväyttää ja ostaa huulipunaan sopivan värisen kynsilakan ja rajauskynänkin ja kirkkaanpunaisen setin lisäksi myös vadelmanpunaiset. Ja sen kulmakynän. Meni kokonainen kymppi ja vähän ylikin: 10,48 euroa. Tällaista hintaa on tottunut maksamaan yhdestä meikkituotteesta kerrallaan.

Toistaiseksi olen testannut huulipunaa, rajauskynää ja kulmakynää, ja kyllä ainakin niihin kannatti euronsa sijoittaa. Kulmakynän korkissa (jonka kadotin saman tien) voisi toki olla harja, mutta ehkä vanhan hyvän kulmakynäni harjakorkki sopii tähänkin. Huulipunissa on paljon pigmenttiä ja puna pysyy siinä, missä kuuluu. Sävyt ovat mukavan raikkaita ja puhtaita; ei-ihan-kirkkaanpunainen on yllättävän yleinen ja rasittava kosmetiikan värisävy! Vintageharrastajille iloiseksi tiedoksi, että Essencen sarjoista löytyy kunnon mattasävyjä - niitä ei ole helppo löytää ainakaan kovin halvalla.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Syksyinen pallopuku Tukholmasta

Pallopuvut ovat usein kesävaatteita ja tanssiaispukuja: punavalkoisia tai ehkä punamustia ja liehuvia. Tukholman reissulta ostin kuitenkin toisenlaisen, selvästi syksyisen pallopuvun, oliivi-mustan. Ostopaikka oli Zinkenin Beyond Retro, vaatteen ajoitus hiukan epävarma - veikkaan, että puku on 80-luvulta, mutta malliltaan se on hyvin 1950-lukulainen.


Käytin tätä jo eilen työkeikalla, jossa piti olla esillä, silloin mustien asusteiden kanssa. Varsinkin mustan jakun kanssa tuntui vähän hautajaisvaatteelta, joten valitsin nyt auringonkukankeltaisen asustevärin. (Sen väristä jakkua en sentään omista, joten mustalla mentiin. Ja vastavalolla myös.)


Puku on viskoosia, mutta villaisen jakun kanssa tuli vielä lämmin auringossa. Olen monta kertaa sanonut, että syyskuu on paras kuukausi pukeutumisen kannalta. Nyt olisi vielä ollut liioittelua pukea hattua tai hansikkaita, parin viikon päästä enää ei.

torstai 31. elokuuta 2017

Ensi kesänä minulla on karttamekko

Kesä meni. Tänä aamuna vein lapsen tarhaan kaatosateessa, joka kasteli vaatteiden läpi jo menomatkan puolivälissä, ja takaisin kotiin päästyäni vedin jalkaan villasukat.

Asioiden ollessa näin on vain hyväksyttävä, että tänäkään kesänä en ehtinyt saada valmiiksi kaikkia kesäompeluprojektejani, ja enää niihin ei kannata tarttua, sillä seuraava reilu puoli vuotta kuluu paljolti villakankaiden keskellä. Syysompeluprojekteja ja ihaniakin sellaisia onneksi on, joten hätää ei todellakaan ole!

Mutta kevät ja kesä tulee vielä ja silloin tartun karttakankaaseeni.


Löysin kaksi suurta puuvillaista mielikuvituskarttakuosista verhoa viime viikolla poistotekstiilipäivästä, jossa vintagetekstiilitkin olivat nyt poikkeuksellisesti vain 50 snt/kg. Nämä kauniisti laskeutuvat verhot ovat varmaan jotain ysäri-Anttilaa enkä kuuna päivänä ripustaisi niitä ikkunaan, mutta jokin niiden värissä ja kuosissa vetosi minuun niin, että tiesin heti: karttamekko on saatava, leveähelmainen.

Mutta palataan siihen vuonna 2018.

perjantai 25. elokuuta 2017

Kirppisvinkkejä Tukholmaan

Maanantaina nousin iltalaivaan aikuistuneen tytärpuolen kanssa hänen synttärijuhlamatkalleen. Matkakohteemme oli Tukholma, joka on niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana, että edellisestä reissusta vierähti viisi vuotta. Tavoitteena oli viettää päivä hengaillen ja shoppaillen, siinä sivussa kaupunkikuvaa maistellen. Reissu oli toimintaa täynnä ja melkein vieläkin väsyttää sen jäljiltä, mutta mukavaa oli koko rahan edestä.

Tulimme kaupunkiin aamuvarhaisella ja aloitimme hotelliaamiaisella Scandic Malmenissa. Sieltä lähdimme liikkeelle vanhan kaupungin läpi katsellen näyteikkunoita, joissa viikinkimatkamuistojen lisäksi vilahteli kaunista uutta ruotsalaista designiä; tässä esimerkiksi Ester in flow -merkin showroom.


Vanhasta kaupungista suunnistimme ostoskeskustaan (mikä sen kaupunginosan nimi on? Norrmalm?) ja maleksimme vähän lisää, sillä mikään käyntikohteemme ei avannut oviaan ennen kymmentä. Drottninggatanin varrelta löytyi paitsi kookospallokauppa, jota haikeina ihailimme ikkunan ulkopuolelta, sattumalta myös Centralbadetin portti ja sen takaa pieni puisto ja kaunis jugendrakennus.





Tältä puolelta kaupunkia löytyivät kiinnostavat nuortenliikkeet kuten Brandy & Melville, Urban Outfitters ja kosmetiikkakauppa Sephora, joka tuntui olevan suomalaistyttöjen pyhiinvaelluskohde. Yllytyksestä huolimatta en ostanut kiinteyttävää kasvonaamiota, jossa oli etananlimaa.


Kahvi- ja kookospallotauko pidettiin Kungsträdgårdenin puistokioskissa ennen kuin suuntasimme vanhankaupungin läpi takaisin Södermalmille, jossa kirppisten määrä ja keskinäinen sijainti on kohdallaan. Aloitimme ihan Slussenin kupeessa olevasta Emmauksen vintagemyymälästä, jonka vieressä sijaitsi tavallinen Emmaus.

Vintage-Emmaus on kiva konsepti. Tarjolla on vaatteita ja vähän pienesineitä, ja kokoelmat ovat hyvin valitut jokaiselle jotain -periaatteella; vaatteiden aikahaitari ylsi 1950-luvulta tähän päivään. Muistan, että viisi vuotta sitten ostin myymälästä ompelukaavoja, nyt niitä ei ollut kaupan. Poistokorista olisi saanut viisi vaatetta sadalla kruunulla. Emme ostaneet vintagepuolelta mitään, sillä koot ja mieltymykset eivät kohdanneet, mutta yläkerran tavis-Emmauksesta löytyi pikku L:lle punaiset saapikkaat ja kirkkaanoranssi 1970-luvun tupsumyssy. Toivon hänen näyttävän syksyllä ruotsalaiselta blogilapselta.


Seuraavaksi suuntasimme Hornsgatanin suuntaan. Oli jo nälkä, joten istuimme lounaalle Mariatorgetilla sijaitsevaan thai-katuruokapaikkaan. Vegaaniwokkia voi suositella, annos tuli nopeasti ja maistui hyvältä. Hornsgatanin varrella tai lähellä on monta kirppistä suhteellisen lyhyen kävelymatkan varrella: Röda Korset, Stadsmission, Myrorna ja viereisellä Brännkyrkagatanilla Beyond Retro.


Kaikilla Hornsgatanin alueen kirppiksillä oli paljon asiakkaita, joten superlöytöjä on turha havitella, mutta löysin kyllä jotain pientä ostettavaa. Ostokseni olivat vaatteita, sillä yllättäen esimerkiksi astioita oli tarjolla suhteellisen vähän ja vaatetarjonta taas tasokkaampaa kuin vaikka suomalaisilla peruskirpuilla. Tasokkaammalla tarkoitan, että vaate oli omaan silmääni hauskemman ja monipuolisemman näköistä - merkeistä en osaa sanoa ja uutuushan ei sinänsä ole minulle arvo. Lastenvaatteissa eron huomasi myös.

Beyond Retrossa kannattaa kenen tahansa käydä. Siellä viihtyivät 18-vuotias ja 43-vuotias yhtä lailla, ja näytti, että miestenvaatetarjontaakin oli. Suuri myymälä näytti ovelta katsoen ensin 90-lukuun hullaantuneen nuorison paikalta, mutta taakse oli piiloutunut ansiokas 1950-70-lukujen vaatteiden osasto. Sovitin ensimmäistä ja ehkä viimeistä kertaa elämässäni Emma Dombin cocktail-pukua. Upeassa puvussa oli kapean helmaosan päällä irrallinen leveä, edestä avoin helma; se oli hyvin kaunis ja veistoksellinen puku, mutta valitettavasti väärän kokoinen.

Beyond Retron jälkeen suuntasimme Götgatanille, jossa oli vielä pari nuortenputiikkia ja kadun toisessa päässä Myrornan pieni myymälä. Pyörähdin siellä minuutin ja totesin, ettei maksa vaivaa, ja jatkoin Skånegatanin Stadsdmissionin suuntaan. Vähän ennen Stadsmissionin myymälää - edellisessä korttelissa ehkä tai jopa samassa? - huomasin Pop-nimisen liikkeen, joka oli aarreaitta 1960-70-lukujen mod- tai hippityyleistä innostuneelle. Suosittelen ehdottomasti käymään, jos pukeutumistyylisi ammentaa noista aikakausista! Muita esineitä oli tarjolla vähän, mutta tyylipuhtaasti valittuja vaatteita ja asusteita runsaasti. Kuljin myös Jumperfabrikenin kivijalkakaupan ohi, ja muutenkin seutu on täynnä vintage- ja designmyymälöitä.


Stadsmissionin Skånegatanin myymälä on retro- ja vintagepainotteinen ja erittäin hyvin hoidettu. Ilmeisesti varakkaita lahjoittajia riittää, sillä bongasin jopa 1950-luvun cocktail-pukuja (taas väärää kokoa - yritän olla ajattelematta, että olisin itse väärää kokoa), uudemmista laatuvaatteista puhumattakaan. Myös lasten vintagea on paljon, miesten vintagea jopa kokonainen huone. Astiapuolelta olin napata mukaan pari Uppsala-Ekeby-Geflen neliskulmaista leipälautasta (50 kr/kpl), mutta ne taisivat lopulta unohtua siksi, että halusin ehtiä penkomaan kunnolla Lisa Larssonin vintageliikkeessä.

Lisa Larssonia suositeltiin minulle ennen matkaa ja syystä. Lisa Larsson on ihana kauppa, siellä on paljon hyvää oikeasti vanhaa tavaraa eikä kaikki edes kauhean kallista. Vintagen seassa on myös ihan uutta, selvästi 2010-luvun merkkivaatetta ehkä tilimyynnissä, muttei niin paljon, että se olisi haitannut. Tarmo alkoi tässä vaiheessa käydä vähiin, samoin rahat, joten halusin hankkia yhden täsmähienon, kohtuuhintaisen jutun. Sellaisen löysinkin: tuote, joka ensi näkemällä sykähdytti sydäntä, oli myös sopivan kokoinen ja hintainen. Olisin helposti voinut kävellä kaupasta ulos mukanani viisi kassillista upeita aarteita, mutta taloustilanteeni ei sitä salli.

Tukholma jätti taas olon, että sinne pitää päästä uudelleen. Kirppikset ovat tietysti vain osa sitä kokonaiselämystä, joka iloisesta, eläväisestä Södermalmista tulee - kahvilat, ravintolat ja muu katuelämä, kaunis arkkitehtuuri ja viihtyisät puistot ovat yhtä lailla olennainen osa kaupunkielämystä. Jos tällä kertaa pitäisi vierailujen vähän lyhyempänä kuin viisi vuotta?