keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Kahdeksas luukku: Mid-Century Christmas

Vuosisadan puoliväli, siis 1900-luvun, on nyt huippumuodikasta aikaa. Omaankin silmääni se on juuri se oikea ajanjakso, jonka muotoilu vuodesta toiseen aina vain vetoaa niin vaatteissa, rakennuksissa kuin sisustuksessakin.

Ja joulusälässä. Suomessa on mahdollista tehdä vanhoja joulutavaralöytöjä myös kirpputorilla (juuri eilen todistin, miten Pelastusarmeijalla joku poimi hienon 60-tai 70-luvun joululiinan 20 sentin korista), mutta harvemmin ihan 50-luvulta periytyviä. Joskus käy tuuri, joten silmät kannattaa pitää auki.

Löytöjä odotellessa pari makupalaa maailmalta. Vanhoista kauniista joulupapereista voi tehdä kaikenlaisia askarteluprojekteja, mutta ne luovat tunnelmaa myös ihan siinä varsinaisessa käytössään - jos raskii ottaa riskin, että lahjan avaaja ei kohtelekaan paperia hellin käsin.



Ensimmäinen lienee vähän vanhempi kuin toinen, josta ainakin minulle tulee mielikuvia Birger Kaipiaisen tapeteista. Kai se johtuu noista linnuista.

Ps. Jos joku sattui kuollakseen ihastumaan eilisessä joulupostauksessani esiintyneisiin akryylitähtikynttilänjalkoihin, tadaa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti