torstai 9. joulukuuta 2010

Yhdeksäs luukku: Pula-ajan muistoja


Pula-ajan piparkakut

1/2 kg siirappia
1/2 kg jauhoja
1/2 rkl. soodaa

Siirappia vatkataan ja siihen sekoitetaan jauhoja ja soodaa. Taikinan annetaan pari vuorokautta seistä. Jos se ei silloin ole tarpeeksi kiinteätä, lisätään jauhoja. Taikinasta leivotaan paksunlainen levy, josta otetaan muotilla piparkakkuja. Paistetaan uunissa. (Ohje: Pula-ajan leivonnaisia, 1943)

Suomessa vintaasi aika ei todellakaan ole ollut pelkkää Hollywood-glamouria. 1930-luvulla meni hyvin, mutta sota katkaisi tehokkaasti useimpien ylellisyystuotteiden ja ihan tavallistenkin elintarvikkeiden - ruoan, kankaiden, paperin, käyttötavaroiden - saatavuuden. Oli otettava sitä mitä oli. Säästäväisyys ei ollut hyve, vaan pakko. Nykyään säästämistä voi ja kannattaa soveltaa ekologisista syistä: pula-ajan ruokaohjeet ovat kasvis- ja lähiruokapainotteisia, ja esimerkiksi lihan jatkamista kasviksilla voi suositella monestakin eri syystä.

Olen ollut pitkään innostunut vanhoista keittokirjoista, ruokamainoksista ja muusta keittiövintaasista. Ylläolevan Pula-ajan leivonnaisia -kirjan ostin Huuto.netistä osana muutaman vanhan keittokirjan nippua. Marttaliitto on julkaissut kymmenisen vuotta sitten näköispainoksen toisesta samantyyppisestä kirjastaan Pula-ajan ruokaohjeita, mutta tällä hetkellä sitä ei ole saatavilla ainakaan netin Martta-puodista.

Marja Helaakoski-Tuomisen Pula-ajan keittokirja (1941) on alansa klassikko. Minulla on onni omistaa isoäitini Helmin 40-luvulla hankkima kappale. Olen oikeasti käyttänyt sen ohjeita! Pula-ajan keittokirja lienee ollut suosittu, sillä sitä näkee jonkin verran divareissa ja nettidivareissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti