keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Ompeluseuraprojekti: Kaava saapui


Muistatteko, kun pari viikkoa sitten kerroin osallistuvani sew-alongiin? Projektin kaava tuli vihdoin postissa tänään. Tilasin vanhanaikaisesti printtikaavan, mutta jos joku innostuu vielä lähtemään Caseyn ohjaamaan projektiin, kaavan voi ostaa myös nopeammin toimitettavana itseprintattavana pdf:nä täältä. Kaava ja kangasvaihtoehtoni ovat tässä (huomaan, että kankaan rypyt näkyvät skannatessa...).






Kaava on siis melko yksinkertainen, yläosastaan hieman väljä, vyötäröltä istuva ja helmaan taas kellottuva 1940-luvun henkinen swing dress. En ole vielä päättänyt, mistä kankaasta teen pukuni, sillä mikään ehdokkaista ei laadultaan ole ihan paras mahdollinen - mutta koska omistan jo niin paljon kankaita, en aio ostaa tätä varten uutta.

Ensimmäinen kangas on siniharmaasta vähän petroliin päin taittuvaa himmeästi kiiltävää tekokuitusatiinia valkoisin palloin. Toinen, pellavainen beigepilkullinen kangas on nostalgiapläjäys: ompelin siitä aikoinaan äitiysmekon, joten kangas on ollut kaapissa jo seitsemän vuotta! Kolmas vaihtoehto on kiiltävä, harmaa-fuksia tekokuitusatiini, josta pidän kauheasti mutta joka on vähän liian juhlava siihen, mitä tästä puvusta ajattelin.

Toisaalta - jos kaava on hyvä ja osaan muokata sen juuri minulle istuvaksi, voin tehdä kaikki kolme. Ikään kuin tarvitsisin uusia mekkoja: olen viime aikoina kunnostanut syksyn ja talven aikana ostamiani muokkaustarpeisia kevät- ja kesämekkoja, ja niitäkin oli yllättävän paljon... ja lisäksi ovat vielä esimerkiksi nämä kaavat, joita taas pari päivää sitten hypistelin (ja kapeaan pukuun onkin jo kangas valmiina, kukallinen 50-luvun silkki). Ongelmani on ehkä se, että pidän ompelemisesta, mutten ole siinä riittävän hyvä, että voisin ommella kenellekään muulle kuin itselleni.

4 kommenttia:

  1. Hauska idea tuo sew along -projekti. En vain niin paljoa ihastunut kyseiseen kaavaan. Mutta kiitos joka tapauksessa hyvistä linkeistä. Viime aikoina olen enenevässä määrin ajatellut ompelevani itse Sen Täydellisen Vintagemekon, kun Etsyn tarjonnassa ne ovat joko liian kalliita tai vääränkokoisia. Mutta ilman kaavoja en kuitenkaan uskalla hommaan ryhtyä ja oikean kaavan löytäminenkin tuntuu olevan kiven alla (pitäisi kai myös opetella muokkaamaan itse kaavan kokoja, kun 40-tuumainen rinnanympärys ei ihan heti tule kaavoissa vastaan). Teininä ompelin paljonkin, jopa jotain niinkin hullua kuin farkkutakin, mutta niistä ajoista on jo puoli elämää aikaa ja ompelukone on ollut kaapin perukoilla vuodesta toiseen. Kynnys ompeluharrastuksen uudelleen aloittamiseen on siis korkea, mutta ehkä sitä kuitenkin rohkaistuisi...

    VastaaPoista
  2. Etsyssä on aika hyvä kaavatarjontakin, mielestäni jopa 40-tuumaisille joskus löytyy - oma kokoni on 38 tuumaa, niin olen kiinnittänyt huomiota myös viereiseen kokoon. Oletko sieltä etsinyt? Sitten on noita vintage-kaavakauppoja - harmi kun en muista linkkiä mutta esim. haulla vintage vogue patterns pitäisi löytyä - niissä tietysti on kokovalikoimaa paremmin, mutta niissä saattaa olla yllättävän isot postikulut yhdellekin kaavalle.

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana on tuo beige pallokangas - siitä tehtynä mekko olisi varmasti KERTAKAIKKISEN ihana ja monikäyttöinen joten mun ääni menee sille! =)

    VastaaPoista
  4. Se on ihana, mutta en oo aivan varma, onko liian raskas/huonosti poimuttuva kangas tähän malliin. Kun kokeilee, niin näkee...

    VastaaPoista