sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kaksi söpöilyasiaa


Ostimme asunnon mukana vähän klohmon, mutta tavallaan kauniin muka-kustavilaisen kirjoituslipaston. Mietimme, mitä ihmettä heräteostoksella tekisi ja mihin sen sijoittaisi, kunnes tuli oivallus: tästä tulee ompelupaikkani! Aukitaitettavan tason taakse piiloutuu lisää laatikoita, jotka syövät aika paljon ompelutarvikkeita. Yksi laatikoiden vetimistä puuttui ja ne olivat muutenkin  vähän ankeat, joten hain Indiskasta ruusunupit tilalle. Trendikäs idea, mutta kerrankos sitä...


Olen aina pitänyt muovikehyksisistä (ja tiikkikehyksisistä tietysti myös, ettei sillä) vanhoista peileistä. Kaikki tietävät Mäkisen Kuvastimen hauskat kukkapeilit 70-luvulta. Tämä kermanvärinen pitsikruunulla varustettu soikea peili on saman firman varhaisempaa tuotantoa. Prinsessoille, miksei prinsseillekin. (Peilistä kajastaa lasioven läpi eteisen kaaos. Kiinnittäkää huomionne mieluiten narsisseihin.)

4 kommenttia:

  1. Hieno lipasto ja vielä hienompaa, että sait sille käyttöä. Meillä on kansa talon jäämistössä sellainen klaffipiironki mikä lie, kirjoituspytäsysteemi., jonka kannen saa auki pöytätasoksi. Kyseinen kapistus on meillä vaan tiellä. Pitäisi keksiä sille järkevää käyttöä. Piirongissa on niin pienet laatikot, että mitään arkistokaappia siitä ei saa.

    VastaaPoista
  2. Onko sulla tai jollain muulla teidän perheessä jotain kädentaitoharrastusta tms. jonka voisi kätkeä piirongin uumeniin? Meillä myös poika havitteli tätä kirjoituspöydäkseen. Mutta tämä on oikeasti iso yksilö ja laatikoissakin tilaa niin, että voi käyttää jopa lakanoiden ja sen sellaisen säilytykseen.

    VastaaPoista
  3. Tiedätkö tuosta peilistä varmaksi että on Mäkisen Kuvastimen? Mietin koska mulla on samantyylisiä kuin tuo, ja niissä on MK tarrat takana, mutta sitten yksi jossa on tuo yläkoriste juuri samanlainen kuin tuossa sun ja sen takana on vain SK N.o 291.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä lukee takana MK-kuvastin/spegel ja numero 205. Ilmeisesti sarjanumerointia on muutettu jossain vaiheessa, mutta MK joka tapauksessa.

      Poista