tiistai 17. toukokuuta 2011

Herkulla herkullista, maukasta makkarasta

Kun elintaso 1950-luvulla alkoi Suomessakin vähitellen nousta, myös ruokakulttuuri muuttui. Teollinen ruoantuotanto nousi, ja valmistajat myös markkinoivat tuotteitaan. Ruokamainoslaatikon selaaminen osoitti, että eniten markkinoituja tuolloin ovat olleet makaronit, margariini ja säilykkeet - esimerkiksi jogurtti tulikin suomalaisten ruokapöytiin vasta 1960-luvulla.

Helppous oli etenkin makaronin myyntivaltti. Muistanko aivan väärin, kun tuntuu, että Pikaroni-niminen valmiste olisi ollut olemassa vielä 70-luvun lopulla?


Reseptiehdotus kääntöpuolelta:

Pikaronikuorukat
300 g Fazerin Pika-pikaronia
300 g jauhettua lihaa tai kalaa
2 munankeltuaista
2 sipulia
hienoksi hakattua persiljaa
voita, vehnäjauhoja

Jauhoista ja voista tehdään seos, johon voidaan lisätä joko lihalientä, maitoa tai kermaa niin paljon, että seos tuntuu sakealta. Pikaronit pannaan suolalla maustettuun kiehuvaan veteen ja keitetään 5 minuuttia. Vesi siivilöidään pois, pikaronit huuhdotaan nopeasti kylmällä vedellä ja lisätään munankeltuaiset, aivan pieniksi kuutioiksi leikatut sipuli ja liha tai kalajauhatus, jotka kaikki pannaan sakeaan jauhoseokseen. Lisätään suolaa maun mukaan ja lämmitetään. Seos saa seistä, kunnes se on aivan jäähtynyt, ja siitä leivotaan soikeita kuorukoita, jotka kastetaan vähän vatkattuun munankeltuaiseen ja pyöritetään survotuissa korpuissa. Kuorukat keitetään rasvassa. Tarjotaan persiljalla koristettuina. (Toim. huom. Minusta tämä ei ole erityisen nopean ja helpon kuuloinen ruoka...)

Hurjan kuuloisen ruokalajin Makkaraa viinissä taas tarjosi lihatalo Karjapohjola tässä mainoksessaan:


Margariini oli ajan uutuus, jonka terveellisyyttä epäiltiin aivan yhtä voimakkaasti kuin nykyajankin rasvasodissa. "Ennen pantiin mirrit multaan, nyt ne pannaan Suvikultaan", oli kuulemma lentävä lause. Suvikulta-margariinin mainoksia meiltä ei valitettavasti löydy, mutta tässäpä kelpo mainoslause (paketin graafinen ilme ehkä hieman karu):


Ja tämän on täytynyt olla todella hyvää, vai mitä sanotte miehen ilmeestä?


Majesteetti-mainoksen kääntöpuoli on täynnä ohjeita pienten koristevoileipien ja muiden kirpeiden palojen koostamiseen. Sotakorvaus-Suomi oli jäänyt taakse, oli varaa vähän jo juhlistaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti