maanantai 7. marraskuuta 2011

Retrobrunssitunnelmia


Pääsimme kuin pääsimmekin sunnuntaina Leafin retrotorille ja -brunssille. Aloitimme syömällä; Leafin vanhan henkilöstöruokalan erikoinen alppimajahenkinen sisustus (kuulemma alkuperäinen 1940-luvun lopulta) ei antautunut kuvattavaksi, mutta oven päällä oli tällainen teksti, joka ilahdutti ainakin meitä:


Tarjoomukset olivat vallan hyvät; kuohuviiniäkin, alkoholitonta, sai lasillisen samaan lounassetelihintaan. Erinomaista mutakakkua, maukasta savukalatahnaa, ihkuja pikkulättyjä. Maha täynnä oli sitten hyvä hipsiä yläkerran myyjäisosastolle toteamaan, että jos maailmassa jotain hienoa vintagea on tarjolla niin käsilaukkuja.



Kenkiä myös, vaikka tällä kerralla niitä vähemmän.


Käsityöläisiä, koru- ja vaatemyyjiä, oli myös paikalla useita, ja ilahduttavasti heidän tarjontansa istui vintagehenkeen. Osa vintagemyyjistä oli erikoistunut kodintavaraan, osa vaatteisiin. Mukava kombinaatio. Kokonaisvaikutelmakuvani eivät onnistuneet, mutta tässä vielä pari yksityiskohtaa.



 MInulla oli ylläni kitinvärinen tahi beige puku, joka on ollut minulle puolitoista vuotta, mutta jota ei täällä vielä ole nähty paitsi ehdokkaana viime uudenvuoden pukuäänestyksessä, jonka se surkeasti hävisi. Mekko onkin pikemminkin sunnuntaibrunssihenkinen kuin cocktail-puku.


Katselin pitkään pitkään erästä sinapinvärisehköä 40-luvun villapukua, joka valitettavasti oli liian suuri. 


Ja takkini, joka siis on sinistä villakangasta eikä farkkua vaikka siltä näyttääkin, kauluksessa oli tällainen yksityiskohta.


Tämän kuvatykityksen lopuksi en lisääkään kuvaa siitä, mitä ostin, sillä unohdin kuvata söpöläiseni valoisaan aikaan... marraskuun ongelmia! Mutta asian voi korjata huomenna. - Retrobrunssista kiinnostuneille tiedoksi, että tapahtuma järjestetään siis vielä kerran, sunnuntaina 20.11. Tarkemmat tiedot löytyvät täältä.

3 kommenttia:

  1. Olin vakaasti päättänyt, että lähden sunnuntaina Retrobrunssilla käymään, mutta opinnäytetyö p####le!

    VastaaPoista
  2. Aijai... Otapa parin viikon päästä sentään sunnuntaiaamuvapaa kouluhommista!

    VastaaPoista
  3. Aika ihanat nuo punaiset mokkakengät... toivon että ne olivat jotain pientä kokoa niin ei tarvitse surkutella että missasin tämän tapahtuman. Villapukukin näyttää varsin kivalta.

    VastaaPoista