sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Otsatukka

Ei, en ole käväissyt kampaajalla uudistumassa - mutta kokeilin pin up -klassikkokampausta, rullaotsista. Pirteä rulla sopi hyvin illan asuun, joka ei ehkä ollut ihan älykkötyylinen sekään. Hameen (kuten muuten paidankin!) ostin euron päivästä. Se oli kummallisen puolileveä, mutta kavensin sen parilla suoralla saumalla nyt taas niin muodikkaaksi putkihameeksi.


Rullaotsis näyttää helpolta ja olen nähnyt pari tutoriaaliakin, mutta kylläpä oli vaikea saada se paikoilleen! Ensimmäinen yritys meni ihan pieleen, toinen vinkuraksi ja kolmas sai luvan kelvata, vaikkei täydellinen ollutkaan. Pitkässä tukassa riitti rullattavaa ja rulla oli koko ajan levitä käsiin, vaikka kiharsin ja tupeerasin otsaosion ennen käärimistä. Homma alkoi toimia, kun tajusin kiinnittää rullan sisälle pinnejä jo matkan varrella. Kuten joku aika sitten kokeilemassani chignon-kampauksessa, tässäkin oli vaikeinta saada reunimmaiset hiukset pysymään aisoissa. Lakkaa kului.

Otsatukka-asia kiehtoo minua nyt sen verran, että ostin irto-otsatukan. Kyllä, sellaisia on olemassa. Laite on vielä matkalla Aasiasta uuteen kotiinsa, mutta raportti seuraa, kun se ehtii tänne saakka.

1 kommentti:

  1. exelent look!Pretty skirt and red stilettos!Thanks!
    http://bestfashionpantyhose.blogspot.com/

    VastaaPoista