perjantai 3. helmikuuta 2012

Lehdistökatsaus ja pari pientä talvista asiaa


Pari viikkoa sitten luin ruotsalaista Min Boudoir -lehteä; nyt oli vuorossa brittiläinen Vintage Life Magazine. Tilasin lehden nettisivuilta uusimman numeron ja yhden viime syksyltä. Lehdet tulivat nopeasti ja maltillisin postikuluin, joten jos kiinnostaa, kannattaa kokeilla!

Vintage Life on ilmestynyt pari vuotta; uusin numero on viidestoista. Julkaisija on pieni kustantamo, joka tekee myös elävän historian harrastamiseen liittyvää aikakauslehteä - ja kummitusaiheista! Vintage Life painottuu kauneus- ja tyyliasioihin, mutta mielestäni ote vintageen on laajempi kuin ruotsalaislehdessä. Mukana on myös niitä kaipaamiani DIY-juttuja (tosin en heti aio alkaa askarrella puuterirasian sihtiä, mutta jos joku tarvitsee sellaisen, numerossa 13 on ohje), pieniä katsauksia historiaan ja jopa ruokasivut. Vuosikymmenten skaala kulkee näiden lehtien perusteella 1920-luvulta 1970-luvulle, mikä tietysti laajentaa lukijakuntaa.



Vaatteiden kuvia, korujen kuvia, laukkujen kuvia - mutta tässä on mukana paljon myös oikeasti vanhaa, vintageputiikkien valikoimasta poimittua. Kaikki pisteet siitä, vaikka toki uustuotannossakin on tarjolla kauniita, usein aitoja vanhoja näyttävämpiäkin asuja.

Hauskaa oli, että ainakin näissä kahdessa numerossa oli kummassakin hääjuttuja: oli vierailtu ihka oikeissa vintageteemaisissa häissä ja lisäksi annettiin vinkkejä vintagehenkisten häiden järjestämiseen ja asusteiden löytämiseen. Hyvä niin, koska häät ovat sellainen erityistapaus, johon moni vintageen hurahtamatonkin haluaa mukaan ripauksen vanhaa.


Kiva lehti sinänsä, mutta jotain hiukan amatöörimäistä jäljessä on. Osassa jutuista haastatellaan lehdessä mainostavien yritysten edustajia jopa sillä tavalla, että joutui jonkin aikaa miettimään, onko kyseessä journalistinen juttu vai advertoriaali. Kaikki kuvat eivät niin ikään olleet ihan aikakauslehtitasoa; suurin osa onneksi oli. En tilaa, mutta ostan varmasti toistekin.

Ja sitten ne lupaamani pari talvista asiaa.

Ostin UK Tights -nimisestä puodista söpöt pilkulliset talvisukkahousut, vieläpä alesta. Suosittelen, one size sopii tässä tapauksessa myös pitkäsäärisille.


Ja amaryllis, Siwan alekorista pelastettu parka, pääsi täyteen vauhtiin vasta näin kauan joulun jälkeen.


Mukavaa pakkaspäivää!

1 kommentti:

  1. Tuohan vaikuttaa aika lupaavalta tuo lehti! Täytyykin pistää irtonumerotilaus menemään ja katsastaa itsekin.

    VastaaPoista