perjantai 10. elokuuta 2012

Kuusiston linnalla


Saimme tänään kyydin Kuusiston linnalle Kaarinaan. Kuusisto on syrjässä eikä siksi mikään suurten kansanvaellusten kohde; kuitenkin Turusta käsin automatka on lyhyt ja pyörämatkakin kohtuullinen.


Kuusiston linna rakennettiin 1300-luvun alussa katolisten piispojen suojapaikaksi. Paradoksaalista kyllä jo rakentamista seuraavana vuonna novgorodilaiset tuhosivat sen. Linna rakennettiin kuitenkin uudelleen, ja sen kohtalon sinetöi 1500-luvulla ensimmäinen Ruotsi-Suomen protestanttikuningas Kustaa Vaasa, joka määräsi Kuusiston hävitettäväksi katolisen ajan muistomerkkinä.

Nykyisin mahtava linna on raunioina, ruohottunut, painunut. Aikoinaan linnan juurella lainehtinut meri on jäänyt kauemmas maan kohotessa. Linnassa ei ole juuri katettuja osia jäljellä, mutta holvikaarten alta johtaa mieltä kiehtovia ovia ja käytäviä pieniin huoneisiin.







(Tämä kuva otettiin ennen kuin tajusimme ettei muureille saa kiivetä. Fiksut turistit.)

Muureilla kasvoi tyylikkään väristä jäkälää.



Kuusiston linna on kiva ja rauhallinen pienen retken paikka, piknikillekin olisi voinut vanhalle linnanpihalle asettua jos aikaa olisi ollut paljon ja uida jos olisi ollut lämpimämpi. Ehkä ensi kesänä: nyt on aika vahvasti sellainen olo, että kesä on takanapäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti