torstai 20. syyskuuta 2012

Sain tunnustusta

Aina niin elegantti Anna muisti minua tunnustuksella.


Kiitos! Tämän leikin säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin. 

Kohdat 1 ja 3-4 onnistuin toteuttamaan, mutta jostain syystä koen nyt vaikeaksi keksiä viittä suosikkiblogia palkittavaksi. Se ei johdu siitä, ettei olisi blogeja, joista pidän - niitä löytyy esimerkiksi tuosta sivupalkista tukku niin Suomesta kuin muualtakin! - vaan liittyy pikemminkin siihen, että näinä päivinä on kovin paljon muutakin mietittävää kuin blogimaailma; esimerkiksi että omalta alalta kuuluu huonoja työmarkkinauutisia ja lapsen koulunkäynnissä on tavallista enemmän haastetta juuri nyt. Pahoittelen.

Mutta on ihanaa, että on blogeja, joissa ihmiset jakavat esteettisiä elämyksiä ja iloa omista projekteistaan arjen kauneuden puolesta. Hyvä blogi on kuin hyvä aikakauslehti, ajatuksia ja tyyliä samassa paketissa. Oikeastaan sen sijaan, että jakaisin tunnustusta eteenpäin, pyydänkin lukijoilta vinkkejä kiintoisista blogeista, joita en ehkä ole vielä hoksannut. Vino asenne ja kierrätyshenkisyys ovat plussaa. Kommenttiboksin kolinaa odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti