keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Turussa tapahtuu

Lähiaikoina on Turussa luvassa pari vintageharrastajan kannalta kiinnostavaa tapahtumaa. Vanhaa swingiä ja muuta 30-40-lukujen tanssimusiikkia rakastavien kannattaa hankkiutua tulevana perjantai-iltana Kårenille, jossa soittaa Aninkaisten Sävel. Tilaisuudessa julkistetaan myös orkesterin esikoislevy! Lisätietoja saa täältä. Vintagehenkisestä pukeutumisesta plussaa - paras asu jopa palkitaan! Vielä taitaa olla mahdollista ostaa edullisempia ennakkolippuja.

Viime talvena saatiin Leafin tehtaiden ravintolassa nautiskella sunnuntaisin retrotorin ja -brunssin antimista. Tapahtuma tekee paluun juuri parahiksi joulun alla; viime vuonna ainakin sieltä löytyi vintageaarteiden lisäksi kivaa uustuotantoa kuten koruja lahjoiksi. Tarkka tapahtumapäivä on 2.12.; lisätietoja ja ohjeita paikalle pääsemiseksi tapahtumasivulta täältä. Kärsämäessä kannattaa poiketa myös miljöön takia, Leafin tehdasalue on hurmaava vanha teollisuusmiljöö.

Aninkaisten Säveltä en itse pääse kuuntelemaan, mutta tavataan brunssilla joulukuun alussa! Tässä viime vuoden tunnelmia tapahtumasta.

3 kommenttia:

  1. Harmi kun Rauma on muuten kiva kaupunki mutta täällä on niin vähän tapahtumia.

    Onneksi asun puolet vuodesta myös Helsingissä mutta välillä tuntuu että kivat tapahtumat ovat silti aina siellä minne ei itse juuri pääse :)

    VastaaPoista
  2. Teillä on sentään Raumalla mahtavan hyvä kirppis ympäri vuoden, SPR:n kirppis nimittäin :)

    VastaaPoista
  3. Voi..tuo kuulostais kyllä kivalta :)

    VastaaPoista