torstai 22. marraskuuta 2012

Viininpunaista ja vaaleaa pitsiä

Uffin ale on nykyisin niin suosittu ja tunnettu, että euron päivään harvoin jää mitään herkkuja. Tällä kertaa kuitenkin onnisti, ja löysin itselleni villaisen kävelypuvun takin, luultavasti 60-luvulta.


Takki kaipaisi prässäystä - ehkä pientä kavennustakin alaosasta - ja kauluksen turkissomiste paria tikkiä, mutta kaiken kaikkiaan hintansa veroinen löytö!

Olen vihdoin toipunut yskästä, nuhasta ja muusta kröhästä. Pari viikkoa olen maleksinut aamutakissa ja nukkavieruissa kotineuleissa, nytkin piti oikein päättää että naama ja tukka kuosiin, tekosyitä ei enää ole jollei marraskuuta sellaiseksi laske. Kunnolla pukeutuminen ryhdistää oloakin. Ja kohta menen kuntosalille kolmen viikon tauon jälkeen!

Tällä kertaa kuvaussessiota tarkkailivat päiväkotilapset tuosta kadun toiselta puolelta. Vilkuttelimme puolin ja toisin. Lopuksi hassu puolinaamainen kuva, josta näkee hyvin tuon kampauksen, joka aika usein vilahtelee Hopeapeilissä.


Mukavaa torstaita!

5 kommenttia:

  1. Mua aina kiinnostaa ihmisten nutturat, miten teet omasi? :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on ns. chignon, jonka perusteet opettelin Cherisen tutoriaalista http://vintagefollies.blogspot.fi/2011/11/60-luvun-henkinen-pallokampaus-french.html Itse käytän pinnien sijasta kampaa nutturan sisään jäävään kiinnitykseen ja kiinnitän sen kamman sivulta pinneillä. Tämä on paljon helpompi kampaus kuin näyttää, teen sen nykyisin parissa minuutissa.

    VastaaPoista
  3. Hieno löytö.

    Minäkin löysin viime viikkoisesta uffin alesta myös ihanan villaisen takin 60-luvulta. Nyt mietin kannattaako sitä pestä vai ei, en haluaisi riskeerata. Olen pari villaista takkia pilannut pesussa vaikka vesi on ollut haaleaa ja olen yrittänyt olla varovainen. Ehkä laitan sen vain arkkupakastimeen. Kuolevat ainakin mahdolliset pikku vierailijat joita mukana saattaa seurata.

    Miten sinä menettelet uff/kirppisvillaisten kanssa?

    VastaaPoista
  4. Usein pelaan riskillä, jos vaate ei tarvitse varsinaista pesua, ja nostan vain naulakkoon huolimatta siitä, että siellä voi asua joku. (Tätä en siis tietenkään suosittele ja näin ei kannattaisi toimia!) Muuten kyllä pesetyksen annan pesulan harteille, ihan jo siksi, että olen huono prässäämään enkä saisi kuitenkaan takkia siistin näköiseksi pesun jälkeen.

    VastaaPoista
  5. Suloinen takki... Ja uskomattoman kaunis tuo kampaus! :)

    VastaaPoista