torstai 6. joulukuuta 2012

Sinivalkoista


Itsenäisyyspäivän kunniaksi eilisissä pikkujouluissa oli sinivalkoinen asuyhdistelmä. Tai no ei ihan vain itsenäisyyspäivän kunniaksi, vaan myös siksi, että halusin uuden käyttökerran tälle tuunaamalleni luomukselle. Tuunasin sitä eilisillaksi vähän lisää, muutin parilla pistolla kaula-aukon muotoa.

Sinivalkoinen on niin katrihelenalla ja muulla suomikuvalla latautunut väriyhdistelmä, että käytän sitä äärettömän harvoin. Sen saa kuitenkin vedetyksi ihan hyvin, kun lisää tarpeeksi glitteriä. "Hyvin" on tässä subjektiivinen kokemus, eli ei tuntunut naamiaispuvussa olemiselta vaan omalta tyyliltä.

Valkoiset asusteetkin ovat vanhat, kengät ostettu vuosia sitten Traderasta, kaulakorun valitsin viime jouluna lahjaksi VintagEijasta ja suuret helmikorvikset ovat löytyneet jonkun kirppiksen korulaarista. Helmikirjailtu laukku on muutaman vuoden takainen Huuto.net -löytö.



Kukaan ei ehtinyt napata asukuvaa, koska taas kerran tuli kiire lähtö, mutta kokonaisuuteen hain ideaa 60-luvun soultytöistä ja käärin tupeeratun tukan banaaninutturalle. Se toimii aina.


Nauttikaa pitkästä viikonlopusta!

4 kommenttia: