lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kaksi muistoa televisiosta


Äitini 75-vuotispäivillä juteltiin ajoista, jolloin televisio ei ollut itsestäänselvyys. Vanhempani ostivat ensimmäisen telkkarin vuosien 1963-64 paikkeilla. Liikkeestä sai silloin television myös kokeilumielessä vuokralle. Vuokratöllö toimi kolikoilla; 50-pennisellä sai katsoa puoli tuntia.

Koska telkkari oli vielä harvassa kodissa, sitä tulivat tuttavatkin katsomaan ja välillä sai hävetä, kun 50-penniset kolahtelivat koneeseen kesken illan. Tutummilta tutuilta toki koetettiin pummata katselurahaa. Kolikkotelkkari noudettiin takaisin kuulemma kesken jääkiekon MM-kisojen, kun yleisönä oli ollut suurin piirtein koko suku. Kauppiaan epäilemättä tarkkaan suunnittelemasta tilanteesta huolimatta kauppoja ei ollut syntynyt.

Veljeni vaimo taas muisteli varhaista versiota väritelkkarista. Mustavalkoisen telkkarin ruutuun kiinnitettiin kuttaperkkalevy, jonka yläreuna oli värjätty taivaansiniseksi, keskiosa vihreäksi ja alaosa ruskeaksi. Näin  värit sattuivat suunnilleen kohdalleen ainakin silloin, kun kuvassa oli maisema.

Molemmat muistot koskivat 60-lukua. Kun minä tulin kuvioihin reilusti 70-luvun puolella, telkkarissa oli jo värit (ainakin meillä) ja se näytti suurin piirtein tältä.


(kuvat lainattu Saloran museosivuilta)

3 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoista lukea, olen joskus isältä kuullut jotain telkkarien tulemisesta mutta en taida muistaa siitä paljoa. :)

    VastaaPoista
  2. Television tulemista en muista kun minäkin olen 70-luvun lapsia, mutta tuon alimman television muistan. Meillä oli juuri samanlainen, täsmälleen samanlaisella jalustalla.
    Ja tämä kyseinen telkkari palveli pitkään vielä minun opiskelijaboksissani 90-luvun alussa. Varmasti reilusti 30 vuotta kesti se puukuorinen Salora. Nykyään ei kyllä mikään elektroninen laite kestä yhtä pitkään. Sääli...

    VastaaPoista
  3. Mun vanhemmillani oli myös punainen Upo-pesukone varmasti yli 20 vuotta. Paitsi että punainen pesukone olisi hieno, ei tosiaan haittaisi vaikka koneen käyttöikä laskettaisiin kymmenissä vuosissa.

    VastaaPoista