tiistai 10. kesäkuuta 2014

Postimyyntiaarteita: Hameita, puseroita

Kirjoitin keväällä pari kertaa vintagemyyntitapahtumasta löytämästäni Lana Lobellin postimyyntikuvastosta vuodelta 1958. Kuvastosta ainakin neljä viidesosaa esittelee mekkoja; tähän kaksiosaisia esittelevään postaukseen oli paljon vaikeampi kerätä aineistoa. Mutta tässäpä kuitenkin kesäisiä puseroita ja hameita (ja yhdet housut) kuvaston tuotevalikoimasta:


Ruutua, raitaa, pastellia, rusettikoristeita. Samat teemat toistuvat sekä mekoissa että kaksiosaisissa. Pidän erityisesti ensimmäisen kuvan yläreunan puserosta, jossa raitakangasta on käytetty kahteen eri suuntaan leikattuna.


Joskus kuulee sanottavan, että ennen vanhaan kaikki olivat niin tyylikkäitä. Seuraavan kerran, kun kuulen tuon, voin näyttää tämän kalaneuleen kuvan poikkeuksena säännöstä!


Hameissa oli tasan kaksi vaihtoehtoa: ne olivat joko hurjan kapeita tai hurjan leveitä. Molemmat versiot ulottuivat vähän polven alapuolelle.


Tässä vasemman yläkulman hameessa hauska kukkaketokuosi, huomatkaa myös applikoitu ponihame alareunassa. Ponihameen kanssa yhdistetty toppi on myös mielenkiintoinen, osaisikohan tuollaisen ommella itse?



Sellaista hame- ja pusero-osastolta. Luvassa on tästä sarjasta vielä alusasu- ja äitiysvaateaiheinen katsaus, palataan siihen lähiaikoina!

6 kommenttia:

  1. Ihanaa silmäkarkkia. Ilo seurata blogia, jossa esitellään inspiroivia asukuvia ilman, että niitä varten on ostettu mitään uutta (ja turhaa).

    -Tinde-

    VastaaPoista
  2. Minä kyllä tykkään ihan vilpittömästi kalasta. Ajattelin jo diy-projektiakin: kala ohuesta huovasta, liimapaperilla silitetään kiinni, siima ja suomut kirjotan ketjupistoilla.
    T. Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kala sai useita puoltoääniä myös fb-fiidissäni, joten ehkä minä olenkin väärässä sen suhteen :)

      Poista
    2. Ehdottoman väärässä! Kalaneule on ihan Super!!!

      Poista