torstai 2. lokakuuta 2014

Kaavoja ihan pienelle

Otin iltapäivävapaan raatamisesta, jota viime aikoina turhan usein on jatkunut heräämisestä nukkumaanmenoon, ja matkustin eräälle kirpputorille, jossa en hetkeen ole käynyt. En odottanut ihmeitä - lähinnä työn äärestä irtautumista ja aikaa muille ajatuksille - mutta kas, mitä siellä odottikaan!


Vanhoja ompelukaavoja ihan vauvaikäisestä metrin kokoluokkaan! Nämä ovat luullakseni 60-70-luvun vaihteesta; vasemman reunan isommat kaavat ovat uudempia, kuten voi kaavafirman logostakin päätellä. Jossain pussissa oli mukana käsinpiirretty kaavaversio, jossa luki "Ollin paita 1973". En ole ehtinyt tarkistaa, onko kaikissa kaikki osat tallella, mutta aarre joka tapauksessa! Etenkin hintaansa nähden: nämä, kaksi naisten 60-luvun kaavaa ja yksi Kaksplus-lehden liitteenä vuonna 1976 ollut lapsen haalarin kaava maksoivat yhteensä 70 senttiä.

6 kommenttia:

  1. Ihii, ihania! vanhoista kaavoista on ollut hyötyä lapsen pukemiseen, olen mm. tehnyt pari supersööttiä takkia, ja aivan fantastisen kätevän yhden kappaleen mekon joka sopi lapselle puolivuotiaasta yli vuoden ikäiseksi. Jos tulija on tyttö, voin postittaa tämän 50-luvun ihmekaavan kopion sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo takit minuakin ihastuttavat eniten. Lapsen takkiin ei edes mene kovin paljon materiaalia, voi tehdä vaikka vanhasta aikuisen takista, joten taloudelliset tappiot epäonnistumisen sattuessa eivät ole suuret. :)

      Poista
  2. Nuo mekot on myös kivoja. Ja kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen satsi ihan naurettavan halvalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ilmeisesti vanhat kaavat ovat kuitenkin niin harvojen ostajien suosiossa, että hinnat pidetään tosi pieninä, jos nyt joku edes huolisi.

      Poista
  3. Nämä ovat ihania jo pelkän kuvituksensa ansioista vaikkei kaavoista mitään ompelisikaan :)

    VastaaPoista