perjantai 20. maaliskuuta 2015

Musta, ruskea, ruudullinen

Hienoa saada vähitellen käyttöön näitä raskausajan löytöjä. Tänään puin ylleni Monki-merkkisen jakun, jonka löysin marraskuussa ja joka nyt istuu ylle hiukan paremmin kuin silloin.

jakku, huivi, hame, kengät kirppislöytöjä
sukkahousut Kunert/muistaakseni Sokos

Asun rakentaminen on joskus aika huvittavaa puuhaa. Tänään minulla oli kaksi lähtökohtaa: halusin käyttää näitä ruudullisia sukkia ja konjakinruskeaa väriä. Loppua pitikin miettiä vähän pitempään - etenkin kengät olivat vaikeat, kun ei avokkailla tänään olisi tarjennut, toisin kuin alkuviikolla. Talvinilkkurit on kannettu vintille, ja jotenkin kaikissa muissa vain oli jotain pielessä. Näin niitä ostostarpeita luodaan.

Kuvasta ja lounasseurasta kiitos Tildalle. Hengailimme Hansassa, kuten muutkin mammat vauvoineen tekevät. Eipä sillä, Pizzariumin pizzat ovat lähestulkoon kaupungin parasta lounasta, eikä tämä ole sponsoroitu kirjoitus.

Vinkkinä muuten turunseutulaisille, että tänä viikonloppuna pidetään Messukeskuksessa taide- ja antiikkimessut, joilla on myös vintageosasto. Ainakin viime kerralla tein ihan kivoja löytöjä, toivottavasti tänäkin vuonna onni on myötä. Minua pyydettiin myös juontajaksi vuosikymmenteemaiseen muotinäytökseen, mutta jouduin kieltäytymään täysimetetyn vauvani takia. Näytös on sekä lauantaina että sunnuntaina klo 11 ja 14, ja jonkin näytöksen aion nähdä katsomon puolelta, vaikka sitten vauva rinnalla. Hauskaa viikonloppua ja ehkä nähdään messuilla!

2 kommenttia:

  1. Sulle sopii hyvin tuo asu. Ja nuo sähäkät sukat. Olen laittanut sen merkille aiemminkin. Itse kun olen lyhyt, niin en kyllä osaa pitää kovin kuvioituja sukkahousuja. Olen sentään oppinut siihen viime vuosina, että niissä voi olla väriä kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin pituudestani huolimatta olen aika tarkka, millaisten kenkien kanssa niitä käytän. Korkoa täytyy ainakin olla.

      Poista