Joulukuusen juurella

Hyvää joulun jälkeistä aikaa! Virallinen joulutervehdyskuva tulee tänä vuonna vähän myöhässä. Kuusi on perinteiseen tapaan vähän vinossa ja tässä jo pikku apulaisen hiukan uudelleen järjestelemä, mutta ei se mitään, kelpaa hyvin klassikkosarjaan "keski-ikäiset naiset poseeraavat joulukuusen kanssa". (Tosin tuossa linkissä on kimmeltäviä alumiinikuusia ja häkellyttävän runsasta lamettan käyttöä - ja minä kun luulin olevani koristelijana maksimalisti.)

Oma väritys on tässä mallia karkkikeppi, asun osat vanhoja klassikoita omasta kaapista. Kuusessa on tänäkin vuonna eniten hopeaa, pinkkiä, sinistä ja vihreää.

Joulutunnelmia ja joululukemista

Joko teillä on joulu?

Meidän olohuoneen ikkunan tuntumassa on ollut joulukuusi jo jonkin aikaa - pieni valkoinen; pieni vihreä on sohvapöydällä. Enkelikarkit, foliotupsut ja kolopallot ovat ihania koristeita, mutta tosiasiassa niitä ei uskalla jättää tälle korkeudelle kuvaamista pitemmäksi aikaa, sillä pikku apulainen on niistä vähän liian kiinnostunut. Iso kuusi haetaan perjantaina, jolloin aloitamme joululoman ja täysimittaisen fiilistelyn ja ripustamme aarteet yläoksille.

Olen ollut kohtalaisen kiltti ja ahkera tänä vuonna, joten ostin itselleni joululahjaksi kirjoja. Näitä selaamalla voi kehittää joulutyyliä eteenpäin!

Museojunan kyydissä

Synkkänä sateisena talviaamuna lähdimme eksoottiselle junamatkalle. Ihan oikeasti, kello oli yhdeksän ja päivä hädin tuskin sarasti! Onneksi tiedossa oli kivaa.

Turku-Uusikaupunki -museojunareissu on ollut suunnitelmissamme pitkään, mutta monena vuonna aikataulutus on ollut meille huono. Museojunia ajetaan tällä välillä kahtena päivänä vuodessa, kesällä ja joulun alla. Nyt ostin liput heti niiden tultua myyntiin, ettei mitään ehtisi tulla meidän ja museojunan väliin!

Kesällä tässä taisi liikennöidä höyryveturi, nyt junaa veti vanha dieselveturi. Haapamäen museorautatieyhdistyksen sivuilta selvisi, että tämä yksilö on vuodelta 1965. Vaunut olivat kahdelta aikakaudelta: oli puurakenteisia matkustajavaunuja, joita alettiin valmistaa vuonna 1952, sekä vielä meidän aikuisiällämme käytössä olleita 1980-luvun matkustajavaunuja, joista erityisesti lasten vaunu ilahdutti sekä perheen pienintä että aikuisia. 80-lukulaiset lienevät olleet mukana fasiliteettien vuoksi - rattaat nostettiin konduktööriosastoon, lapsille oli leikkitilaa ja ravintolavaunukin palveli.

Konduktööri osasi kertoa, että näitä puuvaunujakin on ollut satunnaisesti käytössä vielä 1990-luvun puolella ja usein lomien ja juhlapyhien ylimääräisenä kalustona. Varsinaisesti ne siniset vaunut syrjäyttivät nämä 1980-luvulla, mutta tuolloin ei vielä ollut nykyisenkaltaista kiirettä hankkiutua eroon vanhasta kalustosta. Museorautatieyhdistykselläkin on useita tällaisia vaunuja käyttökunnossa.

Sisältä vaunut ovat tämän näköisiä.

Turkulaisen kahvila Sinisen junan penkit taitavat olla juuri tätä mallia hattuhyllyineen kaikkineen. Nämä ovat kestäneet aikaa todella hyvin, ja hienoa, että pienet yksityiskohdat ovat yhä vuosimallia 1952. Käymäläkin oli käyttökunnossa.

Uudessakaupungissa olisi ollut putiikkeja ja pieniä jouluisia tapahtumia, mutta koska oli aivan kamala koiranilma, päätimme aikaistaa kotiinpaluuta ja iltapäiväbussin sijaan nauttia junamatkasta myös takaisin päin. Se ei harmittanut lopulta ollenkaan: kiskot kolisivat kotoisasti, ja reitin varrelta oli hauska bongata vanhoja asemia ja seisakkeita. Tututkin maisemat lähinurkilla näyttivät ihan erilaisilta, kun katsoikin rautatieltä maantien suuntaan eikä toisin päin. Lähimatkailua parhaimmillaan.

Sitä paitsi käsilaukkuni sopii tähän ympäristöön aika hyvin, eikö?

Lehdessä

Otetaanpa viime postauksessa huonosti näkynyt asu uusintana. Tai itse asiassa nämä kuvat otettiin jo aikaisemmin, ammattiliittoni lehden Journalistin harrastuspalstan juttua varten. Kerron jutussa lyhyesti vintageharrastuksestani, ja pirteät kuvat otti Suvi-Tuuli Kankaanpää, jonka luvalla nyt julkaisen nämä myös Hopeapeilissä. Lue juttu täältä!

Itse mekosta vielä: puku on VintagEijalta ja se on merkitön eli luultavasti ompelijan valmistama. Magentanpunaisen, talvivillaisen kapean puvun ainoana somisteena ovat etumuksen vinoneliökuviot. Meinasin kirjoittaa, että reikäkirjailut, mutta ei tässä ole mitään kirjailtu - lankoja vain ikään kuin puuttuu tuosta kohdasta kangasta. Mikä tämän tekniikan nimi on? Ajoitan puvun 1950-luvun alkupuolelle, koska siinä on tuolloin muotiin tulleet kimonohihat ja niskasta korkea pääntie.

Ps. Minulla on myös työblogi, jossa pohdin työhön liittyviä kysymyksiä. Jos haluat lukea lisää ajatuksiani työpukeutumisesta, klikkaa tästä!

Facebook-sivu, joulukalenteri, pieni yhteisasukuva

On taas Hopeapeilin joulukalenterin aika! Tänä vuonna se toteutetaan uudella tavalla, nimittäin sosiaalisessa mediassa ja yhteistyössä Vanhalinnan museon kanssa. Kalenterikuvat julkaistaan joka aamu Hopeapeilin Facebook-sivulla ja Instagramissa sekä Vanhalinnan instatilillä. Sisältö on taattua Hopeapeilin joulua, eli kimallusta, kauneutta ja historiatietoa samassa paketissa.

Tässä tulee siis lisääkin uutisia - Hopeapeilillä on vihdoin Facebook-sivu, nyt, kun edistyksellinen nuoriso on siirtynyt jo aivan muihin medioihin - mutta eikö se toisaalta sovikin vintageblogille? Klikatkaa itsenne seuraajiksi täällä; joulukauden jälkeen on tarjolla muutakin pientä sisältöä, jota ei blogin puolella näy.

Koska kuvia pitää postauksessa olla, lisätään vielä parin päivän takainen nopea asukuva päiväkodin Suomi 100 -juhlan jälkimainingeista. Minulla on (minulle) uusi, magentan värinen kimonohihainen 1950-luvun villaleninki VintagEija'silta. Myös pikku L:n puhvihihainen puku on vintagea, tuttavan Kanadasta kirppikseltä löytämä aarre.

Ihanaa joulun odotusta räntäsateen keskeltä!

Leopardia ulkoiluttamassa

Leoparditakit ovat kuulemma tämän syksyn muotijuttu. Mikäs siinä, minä tosin hankin tämän omani jo kolme vuotta sitten ja aikoinaan esittelin sen vauvamahan kanssa täällä. 1950-luvun muhkea tekoturkki on paksu ja lämmin, tästä ei mene läpi tuuli eikä pakkanen - ja se olikin hyvä, sillä kävelykadulla piti viettää aika kauan aikaa Stockan jouluikkunan edessä. (Kaksi kertaa. Mennessä ja tullessa. Ja silti pois lähteminen onnistui vasta, kun saimme vakuutetuksi, että jouluikkuna pysyy tässä pitkän pitkän ajan.)

Leopardia pidetään yleisesti tätien hippakuosina, mutta sehän on oikeasti klassinen, elegantti kuosi. Toki sen kanssa saa olla aika varovainen asustaja - beige, tummanruskea ja musta ovat arjessa ainoat hyvät asustevärit, juhlissa joku räväkämpi punainen tai vihreä toimii myös. Tärkeää on myös huolehtia hiukset ja meikki kuntoon. Itsehän kotona työskentelevänä en läheskään joka päivä ole leopardikelpoisessa kunnossa!

Joulupisarat ja jouluesiintyminen

Joka joulu koristekokoelmaan löytää jotain ihan uutta. Nyt löytyi Pelastusarmeijan pallopussista kaksi tällaista puikulaa, joissa on vahva midcentury-henki. Pisarat ovat kotimaista Weistettä ja olen nähnyt näitä jossain kuvastossa tai mainoksessakin, mutta tähän hätään en löydä ajoitusta - ehkä 1960-70-lukujen vaihteesta.

Joko muilla alkaa joulu tulla kotiin? Olen nostanut kyntteliköt esiin viime viikolla ja koristelaatikot toin vintiltä jo ihan siitä syystä, että tarvitsin rekvisiittaa puhetilaisuuteen. Toissailtana kävin Raision kirjastossa puhumassa Hopeapeilin joulusta, ja tiistaina 28.11. klo 17-18 on vuorossa vastaavanlainen tilaisuus Turun pääkirjaston tieto-osastolla. Tule kuulemaan, jos olet kaivannut enkelikellon kilahtelua!

Peltiset maustepurkit

Nämä pikku maustepurkit ovat olleet äitini maustekaapissa niin kauan kuin muistan.

Kun olin lapsi, tarkkailin mielelläni äidin leivontapuuhia ja tutkin maustepurkkeja. Nämä peltiset olivat jo 1970-luvun lopulla, josta muistikuvani alkavat, selvästi vanhanaikaisia; tavallisia olivat lasiset, esimerkiksi vihreät Karhulan lasitehtaan purkit ja kirkkaat Kockens-merkkiset, joissa oli vihreä muovikorkki. Peltipurkit olivat minusta pienuudessaan sieviä ja sitä paitsi mukavan iloisen värisiä - liekö design 1960-luvun puolelta tai kauempaakin.

Sahramia käytettiin tuskin koskaan, en ainakaan muista sellaista kertaa. Hintalappukin on yhä luettavissa; sahrami on ostettu E-myymälästä 90 pennin hintaan. Tuoksu tuntuu yhä vienona. Pomeranssinkuorta - tai pomeransin-, kuten purkissa lukee, käytettiin tietysti vuotuiseen piparkakkutaikinaan pieni ripaus kerrallaan. Purkkia heiluttelemalla haalennut pomeranssikin tuoksahtaa vielä vähän.

Pomeranssia purkitti Paulig, sahramia ilmeisesti OTK.

Enää äiti ei leivo eikä laita ruokaa, joten viimeistään nyt purkit ovat käyneet tarpeettomiksi. Eilisellä isänpäivävierailulla otin isäni luvalla sahramin ja pomeranssinkuoren mukaani, oman keittiöhyllyni maskoteiksi.

Lehmuksenvihreä, viininpunainen

Kotona töissä tänään. Päivän asu on vaikeasti ajoitettavaa mallia ja osuu lähinnä "vintagehenkisen" lokeroon, sillä selvää vuosikymmentä siitä ei löydy. Lähtökohtana oli musta, jo vuosia sitten kirppikseltä ostettu pitsineule, josta pidän joka syksy yhtä paljon ja joka on omiaan kauluksesta koristeellisten puseroiden kanssa. Nyt halusin yhdistää sihen väriä.

kengät Anttila silloin joskus

viininpunaiset sukkahousut Lindex

hame, pusero poistotekstiilipenkojaisista

Zaran pitsineule UFF

Viininpunainen on minusta todella kiitollinen väri yhdisteltäväksi - se sopii harmaisiin, moniin ruskeisiin, mustaan, joihinkin sinisiin ja vihreisiin, sinappiin... Nyt otin sen ja mustan kaveriksi tämän syksyn suosikkivärini, vaalean oliivin tai mikähän lie tumma lehmuksenvihreä tätä 70-luvun villakangashametta parhaiten kuvailisi. Hame vie minun ajatukseni enemmän 1930- kuin 1970-luvulle, ehkä värinkin vuoksi. Hankintapäätöksen aikoinaan sinetöi sinänsä tarpeeton, mutta hauska nappirivistö etulaskosten alla. Niin, ja silmälasit: jätin ne kuvaan, koska kotona käytän niitä nykyään aina.

Oli muuten hiukan kylmä olla mallina tänään, joten lopuksi saatte vielä torstaiextran: viimeisen ruudun eli paikaltapakenemiskuvan. Porraskäytävän ja kodin lämpö kutsuu!

Satiinia ja lunta

Vaikka miten olisi kiire kaiken maailman asioissa (olette ehkä huomanneet, etten ole hetkeen päivittänyt), niin kun peräkkäisinä päivinä tulee ensin postipaketissa Raumalta kaunis satiinipuku ja sitten ensilumi, on bloggaamisen aika.

Ja mitenkäs muuten nämä kaksi yhdistää kuin menemällä lumeen se puku päällä! Naapureilla oli varmasti taas hauskaa.

Ja tuli vähän kylmäkin, mutta joskus tiettyä mieleen tulevaa kuvausideaa ei vain malta jättää toteuttamatta. Ohut satiinibolero tässä päällä ei paljon lämmittänyt.

Asuun kuuluu boleron lisäksi myös kapea vyö, mutta se ei mielestäni sovi tähän kovinkaan hyvin. Puvussa on empirelinjainen poikkisauma, josta helma lähtee levenemään useina kaistoina ilman vyötärösaumaa. Tällaista leikkausta ei nähdäkseni kannata katkaista vielä yhdellä poikkisuuntaisella linjalla. Puvun rakenne itse asiassa sinetöi ostopäätökseni - olen pitkään passiivisesti etsinyt juuri tämän mallista pukua, mutten toistaiseksi ole löytänyt kuin yhden liian pienen, en edes kaavaa. 

Merkki oli minulle ennestään tuntematon.

Styled by Adrian on harvojen nettiosumien perusteella muillekin aika tuntematon. Vintage Fashion Guildista löytyneen keskusteluketjun mukaan merkki on ollut edullinen ja tyyliltään jäljessä aikansa muodista. Jos tämä pitää paikkansa, puku on ehkä 1960-luvun puolelta, vaikka oma veikkaus viekin 1950-luvulle. Vuonna 2017 asialla ei onneksi ole kauheasti merkitystä.

Puvun rakennetta on vaikea näyttää kaksiulotteisessa kuvassa, mutta tästä ehkä hiukan hahmottuu empirelinjaa ja povea korostava kaitale. Kevyesti itämainen kukkakuosi on kudottu kankaaseen.

Järkevä ihminen olisi ehkä satsannut jerseyhyn ja villaan, mutta joskus sielu kaipaa satiinia. Odotan nyt tanssiais- ja gaalakutsuja, että pääsen (hankkimaan sopivan pituisen alushameen ja) käyttämäänkin uutta pukuani.

Syysasu, josta puuttuvat vain käsineet

Syyskuu on pukeutumiselle parasta aikaa: jakut, hatut, hansikkaat, ihanat ruskean sävyt sopivat juuri nyt. Hansikkaita ei tässä asussa ole, mutta muut elementit löytyvät.

Asun lähtökohta on hattu. Se on Hiiskun neitien hattu, joka löytyi asuntomme kellarista, ja puettiin tällä kertaa, koska kävimme Hiiskun neitien elämäkerran julkkareissa Pienessä kirjapuodissa. Kirjallisuudentutkija Kati Launis on saattanut näiden kirjallisten naisten elämän vaiheet tekstimuotoon; Kynän kantama elämä -nimisen teoksen kustansi turkulainen Sigillum.

Julkkareissa kutsuttiin yleisön eteen pitämään pieni ex tempore -puhe, ja mistäpä muusta olisin aloittanut kuin hatusta! Ne lukijoistani, jotka ovat Kotilieden tilaajia, voivat muuten lukea oman, omakohtaisenkin historiajuttuni Hiiskun neideistä Kotilieden digilehdestä tästä.

Mutta asuun palatakseni - valitsin hatun kaveriksi tarkoituksella varsin konservatiivisen tyylin. Konjakinruskea vetää puoleensa aina syksyisin, ja toivottavasti teidän muiden silmään ei särähdä, että itse asiassa asun kaikki ruskeat ovat hiukan eri sävyisiä. Kengät ovat modernit, mutta sen huomaa oikeastaan vain leveistä ruusukemaisista nauhoista; laukku on aitoa käärmettä 1970-luvulta.

Siloa syksyyn

Kotilieden syyskuun toisen numeron takakannessa oli vuonna 1955 tällainen kaunis mainos. Silon jerseypuku kelpaisi minullekin, samoin nuo vihreät kengät!

Seitsenvuotias Hopeapeili

Huomenna Hopeapeili täyttää seitsemän vuotta. Se on jo korkea ikä blogille. Niin pitkänä aikana on tapahtunut selviä muutoksia sekä blogimaailmassa että bloggaajassa itsessään: kun aloitin, olin kolmikymppinen eskarilaisen äiti, nyt nelikymppinen, jonka elämää sulostuttaa yksi murrosikäinen ja yksi uhmaikäinen. Olen saanut lisää kiloja ja ensimmäiset rypyt, toisaalta olen oppinut olemaan kuvissa paremmin ja ehkä kuvaamaankin paremmin (tosin asukuvat ottaa edelleen pääasiassa mieheni, vaikka joskus ajattelin, että jalustan avulla otetut selfietkin voisivat toimia). Puhumattakaan siitä, miten surkea kamera minulla aluksi oli.

On selvää, että asuni ovat nykyisin parempia kuin blogin alkuaikoina. Bloginpidosta henkilökohtaisena projektina olen ilmeisesti oppinut jotain vaatteiden mittasuhteista ja muotokielestä.

Päivän asu on viikon suosikki. Puolileveä glencheck-kuosinen villakangashame löytyi 50 sentin kilohintaan poistotekstiilipenkojaisista; avarapäänteinen neulepusero taitaa olla samasta paikasta, samoin asun kanssa käyttämäni tummansininen 70-luvun trenssi. En osaa päättää, toimiiko asu paremmin huivin kanssa vai ilman, joten kuva kummallakin tavalla.

Kuvat meinasivat jäädä ottamatta niin sanotuista yleisistä syistä: taapero rellesti, huulipuna oli syöty pois lounaan mukana, alkoi väsyttää pitkän pyörälenkin jälkeen ja se näkyy naamasta. Mutta tätä on elämä nyt, ei täydellistä, mutta täyttä.

Seitsemässä vuodessa on mullistunut myös bloginpito. Vuonna 2010 kukaan ei vielä puhunut Instagramista. Postasin blogiin melkein päivittäin, ja osa postauksista oli hyvinkin lyhyitä, kuvan ja kuvatekstin mittaisia paketteja kuten vanhoja mainoksia tai kengänkärkiä puistokäytävällä. Nyt tällainen ilmaisu on siirtynyt Instan puolelle. Älypuhelin on melkein jokaisella, ja omatkin kuvat ovat yhä useammin puhelinkuvia. Se helpottaa spontaania kuvaamista, mutta toisaalta pidän ns. isolla kameralla kuvaamisesta.

Minun kaltaisiani hitaita bloggaajia taitaa olla enää vähemmistö; ammattilaiset tai sellaiseksi haluavat postaavat kovaa tahtia ja nuoriso käyttää ihan muita kanavia. Insta on minusta hauska lisäkanava, ja hyödynnän sitä postaamalla juttuja, jotka eivät ihan täsmälleen osu blogini aihepiiriin; esimerkiksi tämän päivän instakuvassani ovat lastenkirppikseltä löytämäni joulu- ja Halloween-mekot pikkutytöllemme.

Välillä tunnen itseni digimaailman dinosaurukseksi (teen töitä vielä pöytätietokoneella!), mutta kaikki on suhteellista: haastattelin töissä juuri ihmistä, joka ei käytä tietokoneita ollenkaan. Niin että eiköhän tämä blogikin voi vielä hetken sinnitellä. Let's party like it's 2010!

Kympillä värikosmetiikkaa

Vuosia sitten tuttava kehui ottaneensa kulmien kestopigmentoinnin ja meinasi, että siinä on rahalle vastinetta, kun lopputulos kestää kaksi vuotta. Kommentoin, että kulmakynäni maksoi kuusi euroa ja on palvellut minua jo varsin monta vuotta. En siis ole erityisen innokas meikkien shoppailija, kuten tästä voi päätellä.

Tänä syksynä se tarinan kulmakynä viimein loppui. Lisäksi kadotin kirkkaanpunaisen huulipunani ja halusin uuden. Oli mentävä ostoksille. Nyt kokeilin jotain uutta, koska olin kuullut niin paljon hyvää halpissarja Essencestä: suuntasin halpiskauppaan Essence-hyllylle.

Tuotteiden hintataso olikin ei halpa, vaan ällistyttävä. Moni tuotteista oli vieläpä puoleen hintaan - kai poistuvia värejä - joten päätin sitten räväyttää ja ostaa huulipunaan sopivan värisen kynsilakan ja rajauskynänkin ja kirkkaanpunaisen setin lisäksi myös vadelmanpunaiset. Ja sen kulmakynän. Meni kokonainen kymppi ja vähän ylikin: 10,48 euroa. Tällaista hintaa on tottunut maksamaan yhdestä meikkituotteesta kerrallaan.

Toistaiseksi olen testannut huulipunaa, rajauskynää ja kulmakynää, ja kyllä ainakin niihin kannatti euronsa sijoittaa. Kulmakynän korkissa (jonka kadotin saman tien) voisi toki olla harja, mutta ehkä vanhan hyvän kulmakynäni harjakorkki sopii tähänkin. Huulipunissa on paljon pigmenttiä ja puna pysyy siinä, missä kuuluu. Sävyt ovat mukavan raikkaita ja puhtaita; ei-ihan-kirkkaanpunainen on yllättävän yleinen ja rasittava kosmetiikan värisävy! Vintageharrastajille iloiseksi tiedoksi, että Essencen sarjoista löytyy kunnon mattasävyjä - niitä ei ole helppo löytää ainakaan kovin halvalla.

Syksyinen pallopuku Tukholmasta

Pallopuvut ovat usein kesävaatteita ja tanssiaispukuja: punavalkoisia tai ehkä punamustia ja liehuvia. Tukholman reissulta ostin kuitenkin toisenlaisen, selvästi syksyisen pallopuvun, oliivi-mustan. Ostopaikka oli Zinkenin Beyond Retro, vaatteen ajoitus hiukan epävarma - veikkaan, että puku on 80-luvulta, mutta malliltaan se on hyvin 1950-lukulainen.

Käytin tätä jo eilen työkeikalla, jossa piti olla esillä, silloin mustien asusteiden kanssa. Varsinkin mustan jakun kanssa tuntui vähän hautajaisvaatteelta, joten valitsin nyt auringonkukankeltaisen asustevärin. (Sen väristä jakkua en sentään omista, joten mustalla mentiin. Ja vastavalolla myös.)

Puku on viskoosia, mutta villaisen jakun kanssa tuli vielä lämmin auringossa. Olen monta kertaa sanonut, että syyskuu on paras kuukausi pukeutumisen kannalta. Nyt olisi vielä ollut liioittelua pukea hattua tai hansikkaita, parin viikon päästä enää ei.

Ensi kesänä minulla on karttamekko

Kesä meni. Tänä aamuna vein lapsen tarhaan kaatosateessa, joka kasteli vaatteiden läpi jo menomatkan puolivälissä, ja takaisin kotiin päästyäni vedin jalkaan villasukat.

Asioiden ollessa näin on vain hyväksyttävä, että tänäkään kesänä en ehtinyt saada valmiiksi kaikkia kesäompeluprojektejani, ja enää niihin ei kannata tarttua, sillä seuraava reilu puoli vuotta kuluu paljolti villakankaiden keskellä. Syysompeluprojekteja ja ihaniakin sellaisia onneksi on, joten hätää ei todellakaan ole!

Mutta kevät ja kesä tulee vielä ja silloin tartun karttakankaaseeni.

Löysin kaksi suurta puuvillaista mielikuvituskarttakuosista verhoa viime viikolla poistotekstiilipäivästä, jossa vintagetekstiilitkin olivat nyt poikkeuksellisesti vain 50 snt/kg. Nämä kauniisti laskeutuvat verhot ovat varmaan jotain ysäri-Anttilaa enkä kuuna päivänä ripustaisi niitä ikkunaan, mutta jokin niiden värissä ja kuosissa vetosi minuun niin, että tiesin heti: karttamekko on saatava, leveähelmainen.

Mutta palataan siihen vuonna 2018.

Kirppisvinkkejä Tukholmaan

Maanantaina nousin iltalaivaan aikuistuneen tytärpuolen kanssa hänen synttärijuhlamatkalleen. Matkakohteemme oli Tukholma, joka on niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana, että edellisestä reissusta vierähti viisi vuotta. Tavoitteena oli viettää päivä hengaillen ja shoppaillen, siinä sivussa kaupunkikuvaa maistellen. Reissu oli toimintaa täynnä ja melkein vieläkin väsyttää sen jäljiltä, mutta mukavaa oli koko rahan edestä.

Tulimme kaupunkiin aamuvarhaisella ja aloitimme hotelliaamiaisella Scandic Malmenissa. Sieltä lähdimme liikkeelle vanhan kaupungin läpi katsellen näyteikkunoita, joissa viikinkimatkamuistojen lisäksi vilahteli kaunista uutta ruotsalaista designiä; tässä esimerkiksi Ester in flow -merkin showroom.

Vanhasta kaupungista suunnistimme ostoskeskustaan (mikä sen kaupunginosan nimi on? Norrmalm?) ja maleksimme vähän lisää, sillä mikään käyntikohteemme ei avannut oviaan ennen kymmentä. Drottninggatanin varrelta löytyi paitsi kookospallokauppa, jota haikeina ihailimme ikkunan ulkopuolelta, sattumalta myös Centralbadetin portti ja sen takaa pieni puisto ja kaunis jugendrakennus.

Tältä puolelta kaupunkia löytyivät kiinnostavat nuortenliikkeet kuten Brandy & Melville, Urban Outfitters ja kosmetiikkakauppa Sephora, joka tuntui olevan suomalaistyttöjen pyhiinvaelluskohde. Yllytyksestä huolimatta en ostanut kiinteyttävää kasvonaamiota, jossa oli etananlimaa.

Kahvi- ja kookospallotauko pidettiin Kungsträdgårdenin puistokioskissa ennen kuin suuntasimme vanhankaupungin läpi takaisin Södermalmille, jossa kirppisten määrä ja keskinäinen sijainti on kohdallaan. Aloitimme ihan Slussenin kupeessa olevasta Emmauksen vintagemyymälästä, jonka vieressä sijaitsi tavallinen Emmaus.

Vintage-Emmaus on kiva konsepti. Tarjolla on vaatteita ja vähän pienesineitä, ja kokoelmat ovat hyvin valitut jokaiselle jotain -periaatteella; vaatteiden aikahaitari ylsi 1950-luvulta tähän päivään. Muistan, että viisi vuotta sitten ostin myymälästä ompelukaavoja, nyt niitä ei ollut kaupan. Poistokorista olisi saanut viisi vaatetta sadalla kruunulla. Emme ostaneet vintagepuolelta mitään, sillä koot ja mieltymykset eivät kohdanneet, mutta yläkerran tavis-Emmauksesta löytyi pikku L:lle punaiset saapikkaat ja kirkkaanoranssi 1970-luvun tupsumyssy. Toivon hänen näyttävän syksyllä ruotsalaiselta blogilapselta.

Seuraavaksi suuntasimme Hornsgatanin suuntaan. Oli jo nälkä, joten istuimme lounaalle Mariatorgetilla sijaitsevaan thai-katuruokapaikkaan. Vegaaniwokkia voi suositella, annos tuli nopeasti ja maistui hyvältä. Hornsgatanin varrella tai lähellä on monta kirppistä suhteellisen lyhyen kävelymatkan varrella: Röda Korset, Stadsmission, Myrorna ja viereisellä Brännkyrkagatanilla Beyond Retro.

Kaikilla Hornsgatanin alueen kirppiksillä oli paljon asiakkaita, joten superlöytöjä on turha havitella, mutta löysin kyllä jotain pientä ostettavaa. Ostokseni olivat vaatteita, sillä yllättäen esimerkiksi astioita oli tarjolla suhteellisen vähän ja vaatetarjonta taas tasokkaampaa kuin vaikka suomalaisilla peruskirpuilla. Tasokkaammalla tarkoitan, että vaate oli omaan silmääni hauskemman ja monipuolisemman näköistä - merkeistä en osaa sanoa ja uutuushan ei sinänsä ole minulle arvo. Lastenvaatteissa eron huomasi myös.

Beyond Retrossa kannattaa kenen tahansa käydä. Siellä viihtyivät 18-vuotias ja 43-vuotias yhtä lailla, ja näytti, että miestenvaatetarjontaakin oli. Suuri myymälä näytti ovelta katsoen ensin 90-lukuun hullaantuneen nuorison paikalta, mutta taakse oli piiloutunut ansiokas 1950-70-lukujen vaatteiden osasto. Sovitin ensimmäistä ja ehkä viimeistä kertaa elämässäni Emma Dombin cocktail-pukua. Upeassa puvussa oli kapean helmaosan päällä irrallinen leveä, edestä avoin helma; se oli hyvin kaunis ja veistoksellinen puku, mutta valitettavasti väärän kokoinen.

Beyond Retron jälkeen suuntasimme Götgatanille, jossa oli vielä pari nuortenputiikkia ja kadun toisessa päässä Myrornan pieni myymälä. Pyörähdin siellä minuutin ja totesin, ettei maksa vaivaa, ja jatkoin Skånegatanin Stadsdmissionin suuntaan. Vähän ennen Stadsmissionin myymälää - edellisessä korttelissa ehkä tai jopa samassa? - huomasin Pop-nimisen liikkeen, joka oli aarreaitta 1960-70-lukujen mod- tai hippityyleistä innostuneelle. Suosittelen ehdottomasti käymään, jos pukeutumistyylisi ammentaa noista aikakausista! Muita esineitä oli tarjolla vähän, mutta tyylipuhtaasti valittuja vaatteita ja asusteita runsaasti. Kuljin myös Jumperfabrikenin kivijalkakaupan ohi, ja muutenkin seutu on täynnä vintage- ja designmyymälöitä.

Stadsmissionin Skånegatanin myymälä on retro- ja vintagepainotteinen ja erittäin hyvin hoidettu. Ilmeisesti varakkaita lahjoittajia riittää, sillä bongasin jopa 1950-luvun cocktail-pukuja (taas väärää kokoa - yritän olla ajattelematta, että olisin itse väärää kokoa), uudemmista laatuvaatteista puhumattakaan. Myös lasten vintagea on paljon, miesten vintagea jopa kokonainen huone. Astiapuolelta olin napata mukaan pari Uppsala-Ekeby-Geflen neliskulmaista leipälautasta (50 kr/kpl), mutta ne taisivat lopulta unohtua siksi, että halusin ehtiä penkomaan kunnolla Lisa Larssonin vintageliikkeessä.

Lisa Larssonia suositeltiin minulle ennen matkaa ja syystä. Lisa Larsson on ihana kauppa, siellä on paljon hyvää oikeasti vanhaa tavaraa eikä kaikki edes kauhean kallista. Vintagen seassa on myös ihan uutta, selvästi 2010-luvun merkkivaatetta ehkä tilimyynnissä, muttei niin paljon, että se olisi haitannut. Tarmo alkoi tässä vaiheessa käydä vähiin, samoin rahat, joten halusin hankkia yhden täsmähienon, kohtuuhintaisen jutun. Sellaisen löysinkin: tuote, joka ensi näkemällä sykähdytti sydäntä, oli myös sopivan kokoinen ja hintainen. Olisin helposti voinut kävellä kaupasta ulos mukanani viisi kassillista upeita aarteita, mutta taloustilanteeni ei sitä salli.

Tukholma jätti taas olon, että sinne pitää päästä uudelleen. Kirppikset ovat tietysti vain osa sitä kokonaiselämystä, joka iloisesta, eläväisestä Södermalmista tulee - kahvilat, ravintolat ja muu katuelämä, kaunis arkkitehtuuri ja viihtyisät puistot ovat yhtä lailla olennainen osa kaupunkielämystä. Jos tällä kertaa pitäisi vierailujen vähän lyhyempänä kuin viisi vuotta?

Mexicana

Oletko koskaan pukeutunut pyykkipussiin? Minäpä olen, ja tässä on kuvakin. Ostin viime vuoden Loimaan rompepäivästä pyykkipussin - siis sellaisen henkarin päälle ommellun pussukan - nimenomaan tarkoituksenani ommella hienosta kankaasta toppi. Arvelin, että jollain tavalla asetellen mahtuisin pussiin, mutta tiukille se otti eikä kuvion kohdistus mennyt toivotusti. Mutta hei: mikä kuosi, mikä värimaailma! En juuri ole harrastanut meksikohenkisiä juttuja, mutta tässä oli sitä jotain.

Ompelin topin suurin piirtein vapaalla kädellä, kaavoja käyttämättä. Voisi luulla nopeaksi projektiksi, mutta purkamisen, pesemisen ja ompelemisen välille mahtui ihmeesti kuukausia. Kangas on selvästi 50-luvulta, hameeni taas 80-lukulainen ja kengät tältä vuosituhannelta.

Asu on koottu nopeasti vielä on kesää jäljellä -periaatteella: valitsin kengät ja laukun, joita en tänä kylmänä kesänä ole vielä käyttänyt. Kengät keltaiset, laukku punainen - onneksi topista löytyy kumpaakin.