tiistai 4. heinäkuuta 2017

Nelikymppisen pukukatsaus

Huomenna täytän vuosia. Neljäkymmentäkolme. Onhan siinä jo - vanhempanikin hämmästelivät. Onneksi nykyisin ei ole niin tarkkaa pukeutua "ikänsä mukaisesti" kuin 1950-60-luvuilla, jolloin ompelulehdissäkin oli oma osastonsa nelikymppisten muodille. 

Kokosin Beyer Mode -kaavalehdistäni katsauksen nelikymppisille suositeltuun pukeutumiseen. Katsaus jäi pienemmäksi kuin olin toivonut, sillä nelikymppisten pukeutumisohjeita oli vain vuosien 1960-61 lehdissäni, ei 50-luvun puolella ilmestyneissä. Koon puolesta nämä kaavat eivät juuri poikenneet muista lehden kaavoista, joten yhdistävä Se Jokin oli todellakin iänmukaisuus.

Kahdessa ensimmäisessä kuvassa näette elokuun 1960 numerossa esitellyt asut. Kapea helma oli selvästi leveää suositellumpi ladyikäiselle naiselle, ja muutenkin liikaa näyttävyyttä ja räväkkyyttä on karsittu pois. Lopputulos on valitettavasti hieman tylsä. Pidän kovasti lehtikuvioisesta puvusta, jossa on erikoinen viisto vyömäinen yksityiskohta. Sen tai kakkoskuvan yksinkertaisen kotelopuvun voisin hyvin ommellakin itselleni.


Erilaiset tamppiratkaisut olivat hyvin muodikkaita tähän aikaan, niitä esiintyi myös muissa Beyer Moden mallistoissa.


Seuraavat puvut ovat kesäkuulta 1961, jolloin niin sanottu valekaksiosainen oli suosittu pukumalli. Kankaat ovat kuviollisia - kesällä se näytti olevan sallittua, kylmempien vuodenaikojen asut ovat olleet lähes yksinomaan yksivärisiä. Kesästä huolimatta mukana ei ole yhtään hihatonta tai pääntieltä avaraa asua. (Jos muuten joku osaa saksaa, olisi kiinnostavaa kuulla, onko teksteissä jotain arvottavaa kommentointia asuihin ja käyttäjän ikään liittyen.)


Syksyllä 1961 muodissa olivat toispuoleiset napitukset, kapeassa puvussa pitkä nappilista lienee hoikentavaksi ajateltu yksityiskohta. Pidän nappilistapuvusta, mutta pääntie voisi tässäkin olla hiukan avarampi. Toinen asu taas on vähän mitätön rusettiyksityiskohdasta huolimatta - hakematta tulee mieleen, että tässä on asu näkymättömäksi ikääntyneelle naiselle.


Minulla on varmasti paljon ikäisiäni ja vanhempiakin lukijoita. Mitä ajatuksia nämä puvut teissä herättävät?

8 kommenttia:

  1. Auts - taidan olla jäävi kommentoimaan - ikää kun on se 60 vuotta;) Millaisiahan vaatteita minun ikäiselleni tuolloin suositeltiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beyer Moden oletus taisi olla, että kaikki kuusikymppiset olivat tukevia tanttoja - ainakin sen ikäluokan mallit esittelivät nimenomaan tukeville suunnitellut asut. Ja mainittakoon myös tässä se, että nuorten mallit taas olivat kaikki hoikille tytöille, ei ollut XL-koon nuorten kaavoja.

      Poista
  2. Lämpimät onnittelut Sinulle!
    Huh, kaikki mallit ovat niin hoikkia, mutta vaatteet, ah, niin ihania.
    Poikani menee vuoden päästä naimisiin ja olen miettinyt teettäväni häihin yksilöllisen mekon. Haikailen vähän noiden vanhojen mallistojen perään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ilman muuta selvittää tämäkin mahdollisuus! Ainakin suomalaisia Sorja-kaavoja on tehty kokoon 46 saakka, joten myös muille kuin kaikkein hoikimmille löytyy. Taitava ompelija osaa tietysti myös muokata kaavaa asiakkaan tarpeisiin.

      Poista
  3. Minä pidin tuon haikailemasi ekan kuvan puvun mallista myös. Ja kakkoskuvan malleista tykkäsin. Ja hauska sekin leveähelmainen pliseerattu mekko. Monet kauniit ja kapeat mallit, joista pitäisin, eivät kyllä kropalleni sovi. Pääntiet ovat noissa vanhoissa malleissa ihan liian pieniä useimmiten. Näin päälle viisikymmppisen näkökulmaa. Nyt kun ei mitään vaatekuvastoja enää tule, niin olen huvittanut itseäni juuri vanhoja käsityölehtiä katselemalla ja välillä niistä jonkun ideanpoikasen omaankin vaatetukseen saatan saada. Hyvää 43-vuotiaan vuotta:)

    VastaaPoista
  4. Aika kivoja malleja, voishan näihin saada eloa kirjavalla kankaalla... Paitsi viimeisen sivun puvut on kyllä ihan hirveän tylsiä! Onnea synttärin johdosta :)

    VastaaPoista